Antero Rinne oli vaikuttaja usealla alalla: filosofiassa, estetiikassa, kuvataidekritiikissä, sosiologiassa, osuustoiminnassa sekä valtionhallinnon ja järjestöjen tehtävissä. Hänen aikaansaannoksensa olivat mittavat ja hänen monipuolisuutensa poikkeuksellinen.

Tämä teos ei ole elämäkerta. Se keskittyy Rinteen ajatteluun hänen kirjallisen tuotantonsa perusteella. Siitä välittyy kuva omaperäisestä ajattelijasta, joka tahtoi edistää ihmisten keskinäistä ymmärrystä. Elämänasenteeltaan hän oli humanisti ja sivistyksen puolustaja. Hän ehti toimia muutaman vuoden Yhteiskunnallisen Korkeakoulun sosiologian professorina ja rehtorina ennen kuolemaansa vuonna 1950. Syystä voi sanoa, että hänen työnsä jäi kesken.

Hänen kaltaistaan intellektuellia olisi tarvittu myöhemmin 1960- ja 1970-luvuilla, kun puoluepolitiikka soluttautui yliopistoihin ja vuosiksi pilasi niiden älyllisen ilmapiirin erikoisesti yhteiskuntatieteiden alalla. Tieteen riippumattomuus oli Rinteelle korkea arvo, mutta ei enää hänen työnsä jatkajille, joista monia elähdytti toisin ajattelevien torjunta ja mitätöinti. Se koitui myös ihmisen henkisyyttä ja idealismia puolustaneen Rinteen osaksi vielä hänen kuolemansa jälkeen. Siitä todistavat mm. aikansa idoliksi nostetun ja sosialistiksi julistautuneen Antti Eskolan tyrmäävät puheenvuorot, joihin tämän kirjan tekijä tri Kauko Kämäräinen vuosien mittaisen yliopistokokemuksensa kannustamana esimerkein viittaa.