SULJE VALIKKO

avaa valikko

Liisa Avelin | Booky.fi

Kåren kellari : karhulalaisdisko ja sen yhteisöt 1969-1979
49,40 €
Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskus
Sivumäärä: 628 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2014 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Karhulassa (nykyisin osa Kotkaa) toimi vuosina 1969-1979 Kåren Kellari, yksi maamme ensimmäisistä diskoista. Tässä kirjassa luodaan katse diskon historiaan, tarkastellaan diskokulttuurin saapumista Suomeen ja dokumentoidaan paikallisen tason nuorisokulttuuria.

Legendaarinen Kåren Kellari ei ollut poikkeus: samantyyppisiä nuorisopaikkoja syntyi 1960-1970-luvuilla kautta maan. Suomalaisessa diskossa yhdistyi seurantalojen, nurkkatanssien, ohjelmallisten iltamien, tanssilavakulttuurin, koulutanssien ja popkonserttien perinne mannermaisten jazzklubien ja diskojen globaaliin esikuvaan. Kåren Kellarin tapauksessa oli erityistä, että disko syntyi suhteellisen pienelle paikkakunnalle, joka ei sijainnut maamme suurten kaupunkien vaikutuspiirissä, ja osoitti silti - tai juuri siksi - elinvoimansa.

Disko muodostui merkittäväksi vapaa-ajanviettopaikaksi ensin poppareille ja hipeille, ja 1970 luvun puolivälistä myös punkkareille ja diskohileille. Nuorten tarve luoda ympäristö omista lähtökohdistaan mahdollistui myös Kåren Kellarissa, josta tuli erilaisten nuorisokulttuurien kohtaamispaikka. Diskon pimeys, tungos, tupakansavu ja musiikin pauhu yhdistivät nuoria asiakkaita ja häivyttivät eroja heidän välillään.

Liisa Avelinin tutkimus tarjoaa uuden näkökulman suurten ikäluokkien nuoruuteen ja osallistuu lisäksi keskusteluun rocknostalgian ilmentymistä 2000-luvulla. Kirjan kuvituksena on runsaasti aiemmin julkaisematonta materiaalia.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 12-15 arkipäivässä
Kåren kellari : karhulalaisdisko ja sen yhteisöt 1969-1979zoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste