SULJE VALIKKO
KIRJAUDU
Samalla, kun lasten lihavuuden on todettu lisääntyvän, lasten ja nuorten liikunta on vähentynyt. Lasten luontainen liikkuminsen tarve hiipuu vähitellen, kun liikkumisen sijaan tärkeimmiksi harrastuksiksi tulevat liikunnallisesti passiiviset harrastusmuodot, kuten television katselu ja tietokonepelien pelaaminen. Vanhempien rooli lasten elämäntapojen muokkaajina on merkittävä. Ennen kuin näkyvää muutosta voi tapahtua, vanhempien pitää tulla tietoisiksi niistä tekijöistä, joilla on katsottu olevan merkitystä myöhemminkin lasten elämässä. Terveillä elämäntavoilla, oikeanlaisella ravinnolla ja riittävällä liikunnalla on todettu olevan positiivinen yhteys aikuisiän terveyteen. Teoksessa Yhdessä kulkien - hyvä tulee kuvataan esikoululaisten ja 1.-6. -luokkien oppilaiden vahempien käsityksiä koulun antamasta terveyskasvatuksesta sekä lasten terveyteen liittyvistä tottumuksista.
Toimitusehdot |
Asiakaspalvelu |
YHTEYSTIEDOT |
SEURAA MEITÄ
|
Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!
Tietosuojaseloste