SULJE VALIKKO

avaa valikko

Markku Lepistö | Booky.fi

Nordic route (cd)
21,10 €
Rapusaari Records
Asu: CD-levy
Vuosi: 2020
Kieli: und
Järvenpäässä vaikuttava mandoliinitaituri Petri Hakala ja kuortanelaissyntyinen, nykyään Pirkanmaalla Akaassa asuva harmonikkataiteilija Markku Lepistö julkaisivat toisen yhteisen albuminsa. Levy sisältää kokonaisuudessaan duon uutta materiaalia, joka on sävelletty nimenomaan tätä levyä varten.

"Toinen levymme sisältää omia kappaleita, joissa yhdistyvät vuosien varrella kulkemiemme musiikilisten polkujen vaikutteet: ranskankielisestä Kanadasta Etelä-Amerikkaan, Irlannin kautta Keski-Eurooppaan, Skandinaviaa unohtamatta. Olemme edelleen pelimannien jäljillä, mutta omalla tavallamme", kertoo Hakala levyn sisällöstä.

"Levy päätettiin äänittää ja miksata kotustudiossa, koska kummallakin meistä oli vahva visio siitä, millaiselta instrumenttiemme pitää kuulostaa yksinään ja toisaalta meillä oli yhtenäinen kokemus jo edellisen levyn Pelimannien jäljillä (2001) pohjalta, miltä haluamme duon kuulostavan", jatkaa Lepistö.

Petri Hakala (s. 1962) on monipuolinen kielisoitinten taitaja, soittiminaan mandoliini, oktaavimandoliini, kitara ja viulu. Hän on soittanut lukuisissa kansanmusiikkiyhtyeissä, näiden joukossa mm. Mari Kalaniemi ja Aldargaz, Ottopasuuna, Helsinki Mandoliners, Erik Hokkanen & Lumisudet (USA) ja Korkkijalka. Hakala oli myös perustamassa Värttinän uutta kokoonpanoa 90-luvun alussa. Yhtyelevyjen lisäksi Hakala on julkaissut kaksi soololevyä: Kirjo (1999) ja Trad. (2007),

Markku Lepistö (s. 1963) on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikin tohtoriksi vuonna 2016 ja on perehtynyt erityisesti vähärivisten harmonikkojen mahdollisuuksiin sekä 1800-luvun historiallisen musiikin että omien sävellyksien esittämiseen. Taiteilijaurallaan Lepistö on musisoinut monissa kansanmusiikkikokoonpanoissa kuten Värttinä, Doina Klezmer ja eurooppalainen haitarikvartetti Samurai Accordion. Lisäksi hän on konsertoinut duokokoonpanoissa urkuri Mikko Heleniuksen ja basisti Pekka Lehden kanssa. Lepistö on julkaissuy viisi soololevyä: Silta (2002), Polku (2006), Tupasoitto (2009), New Voices (2016) ja Solos (2018).

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 7-10 arkipäivässä
Nordic route (cd)zoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
0194660708168


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste