Kirja kertoo Viikinkiajasta Saimaan kanavan valmistumiseen 1856. Viikinkiaikana valtiovalta ei yltänyt Saimaan maailmaan ja asukkaiden arkea määrittivät sukuyhteisöjen perinnäistavat, myytit sekä vuoden kiertokulku ja uskomukset. Täydellisessä umpiossa ei kuitenkaan eletty. Kauppaa käytiin ja vaikutteita saatiin verkoston kautta, joka oli ollut olemassa niin kauan kuin Saimaan rannoilla on asuttu.

Kirjan keskeinen teema on Suomenlahden kaupan vaikutus Saimaan syrjäseudulla. Idän vesitien hallinnan tavoittelu toi Saimaan rannoille hallinnon. Se jakoi aluksi Saimaan Pähkinäsaaren rauhassa kahteen kulttuuripiiriin, jotka sittemmin yhdistyivät Saimaan alueella. Saimaan maailmassa elämän mahdollisuuksiin vaikuttivat ilmasto ja maankamara: karuus, laajat vesistöt, mereen laskevien jokien, erityisesti Vuoksen, jyrkät kosket, karusta maankamarasta huolimatta paikoin viljelyskelpoinen maapohja, nopeasti kasvavat metsät ja pohjoisesta sijainnista huolimatta riittävän lämmin kasvukausi.

Kirja päättyy aikaan, jolloin valtioiden hallinnot olivat jo kehittyneet ja teollisuudessa oltiin siirtymässä osin vesivoimasta ja liikenteessä tuulivoimasta höyryvoimaan sekä yhteiskunnassa markkinatalouden läpimurtoon. Muutokset tekniikassa ja sen yhteiskunnallisissa edellytyksissä muuttivat perusteellisesti yhteisöjä 1800- luvun lopulla. Saimaan kanavan valmistuminen ja keisari Aleksanteri II:n samana vuonna 1856 käynnistämät taloudelliset ja yhteiskunnalliset uudistukset ovat kahden eri aikakauden saranakohdassa.

Kirjassa kerrotaan joistakin tekijän merkittävinä pitämistä ja hänelle läheisistä Saimaan maailman tapahtumista, elinkeinoista ja yhteisön kehittymisestä poliittisesta tyhjiöstä nykyaikaisen yhteiskunnan juurille. Usein on painotettu ja etsitty näkökohtia, jotka liittyvät maankamaraan - kallio- ja maaperään sekä vesistöihin. Niiden vaikutusta ei historian tutkimuksessa ole yleensä otettu riittävästi huomioon.