Tämä tapaustutkimus keskittyy tarkastelemaan, millaisia tutoriaalikeskustelukäytäntöjä neuvotellaan ongelmaperustaista oppimista (problem-based learning, PBL) opetussuunnitelmansa pedagogisena lähestymistapanaan soveltavassa kansainvälisen liiketalouden koulutusohjelmassa. Ongelmaperustaisessa oppimisessa lähtökohtana oppimiselle ovat ammattialasta nousevat ongelmat, joita opiskelijat käsittelevät ryhmissä, tutoriaaleissa. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat purkututoriaalikeskustelut, jotka käsittelivät teemaa ’Asiakassuhteiden identifiointi ja rakentaminen’. Tähän teemaan liittyi kahdeksan ongelmaa, jotka tutustuttivat opiskelijaryhmän kansainväliseen markkinointiin. Ongelmien käynnistämät purkukeskustelut käytiin syksyllä 2001 eli koulutusohjelman toisella lukukaudella. Purkukeskusteluissa opiskelijat pyrkivät itseopiskeluvaiheen jälkeen syntetisoimaan ja sosiaalisesti validitoimaan hankittua tietoa sekä arvioimaan kokonaisvaltaisesti oppimistaan, ongelmanratkaisuaan ja ryhmänsä toimintaa oppimista ohjaavan tutorin avustuksella. Koulutusohjelmassa oli tuolloin sovellettu ongelmaperustaista opetussuunnitelmaa puoli vuotta. Tutoriaalikeskustelut videoitiin ja litteroitiin. Tämän lisäksi tutoriaaleihin tuodut esityslistat ja tuotetut muistiot kerättiin ja analysoitiin. Tutkimuksen analyyttisenä lähestymistapana toimi kriittinen diskurssianalyysi. Sen avulla pyrittiin analysoimaan tutoriaalikeskustelujen kielenkäytön osuutta ja osallisuutta sosiaalisten ilmiöiden ja suhteiden rakentumisessa. Tarkoituksena oli analysoida ja kuvata PBL-purkututoriaalikeskustelua interdiskursiivisena tilana yhteistoiminnalliselle tiedon konstruoinnille ja pohtia, kuinka tämä interdiskursiivisuus kiinnittyy postmodernismiin. Tutoriaalikeskusteluista rekonstruoitiin useita vuorovaikutuksen erilaisia muotoja eli genrejä koulutuksen, yksityis- ja liike-elämän kentiltä. Lisäksi opiskelijat tuntuivat tuottavan kolme oppimisen ja tiedon puhetapaa eli diskurssia tutoriaaleissa. Näistä dominoivin oli vastaanotetun tietämisen diskurssi. Tämän lisäksi ilmenivät erilailla tietämisen ja olemisen diskurssi sekä kehkeytyvän tiedon konstruoinnin diskurssi. Opiskelijat tuntuivat ammentavan neljästä diskursiivisesta resurssista puhuessaan kansainvälisestä markkinoinnista. Kaksi näistä oli dominoivaa pyhä markkinointikoodin diskurssi sekä kansainvälisen markkinointitoimijan diskurssi. Heikoimmiksi jäivät fragmentoituneiden ja globaalisten markkinoiden diskurssi sekä yrityksessä suorittamisen diskurssi. Tutoriaalitilassa kietoutuivat monet vuorovaikutuksen ylläpitotavat sekä sosiaalisista ilmiöistä puhumisen tavat. Ne tuottivat jännitteitä tutoriaalitilaan. Vuorovaikutuksen eri muodot joko avasivat mahdollisuuksia yhteistoiminnalliselle tiedon rakentamiselle tai sulkivat ne siten, että jäljelle jäi vain yksi tapa määritellä ja vastaanottaa objektivoitunut tieto. Erityisesti dominoivat diskurssit, kuten vastaanotetun tietämisen diskurssi ja pyhän markkinointikoodin diskurssi tuntuivat luonnollistuvan jatkuvan toiston kautta. Opiskelijat tyytyivät diskurssien omaksumiseen, ja niitä kyseenalaistettiin harvoin. Purkututoriaalikeskusteluissa opiskelijat tuntuivat alituisesti neuvottelevan itseään kohti tavanomaisen luokkahuoneen diskursiivisia käytäntöjä. Tutoriaalikeskustelut kiinnittyivät näiden genrejen ja diskurssien kautta laajempiin yhteiskunnallisiin käytäntöihin, ja ne tuntuivat erityisesti uusintavan modernismin, managerialismin ja globalisaation suuria diskursseja. Postmodernismiin liittyvä näkemys tiedosta sosiaalisena konstruktiona, ristiriitaisena, paikallisena, epävarmana ja valtarakenteisiin piirtyneenä tuntui jäävän käsittelemättä tutoriaalikeskusteluissa. Tutkimus osoittaa, kuinka haastavaa on muuttaa luokkahuonekäytäntöjä tavanomaisessa ammattikorkeakoululuokassa. Kriittisenä puheenvuorona se tarjoaa pohdittavaa opettajille ja organisaatioiden pedagogisesta kehittämisestä vastaaville. Uuden pedagogisen lähestymistavan omaksuminen ja ymmärtäminen edellyttää opettajien ja opiskelijoiden jatkuvaa keskustelua tiedon ja tietämisen olemuksesta sekä välineitä vallitsevien diskurssien purkamiselle ja rekonstruktiolle. Se vaatii aikaa ja jatkuvaa työstämistä kaikilta, sillä muutoin muutos saattaa jäädä pinnalliseksi, jolloin uudet diskursiiviset käytännöt typistyvät pelkästään juhlapuheiksi, ja vanhoja käytäntöjä vain pyritään osittain päivittämään.
