SULJE VALIKKO

avaa valikko

Mika Saari | Booky.fi

The grand letdown
26,30 €
Luomusic Records
Asu: CD-äänilevy
Vuosi: 2016, 20.10.2016
Kieli: Englanti
The Grand Letdown on säveltäjä-laulaja ja näyttelijä Mikael Saaren esikoisalbumi. Saaren levyn monipuolinen musiikki sopii niin rockia, folkia kuin klassista musiikkia kuunteleville. Lahtelainen 28-vuotias Saari on esiintynyt viime vuodet ahkerasti eri kokoonpanoilla sekä on tuttu Suomen eri musikaalilavoilta. Suurelle yleisölle Saari on tutuin YLEn Uuden Musiikin Kilpailusta, jossa hän sijoittui vuonna 2013 toiseksi kappaleellaan We Should Be Through ja tänä vuonna kolmanneksi kappaleellaan On It Goes. Vuonna 2015 hänet nähtiin Oulussa musikaali Poika Mancinin pääroolissa, 2016 UIT:n kevätrevyyssä Soitellen Soteen, sekä lokakuussa 2016 ensi-iltaan tulevan Turun kaupunginteatterin Rock Of Ages -rockmusikaalin pääroolissa. Lisäksi hänellä on takanaan musikaalirooleja Tampereella ja Lahdessa. Saari esittäytyy säveltämällään esikoislevyllään monipuolisena tulkitsijana, soittajana ja sovittajana. Levyllä kuullaan jousi- ja pianovetoista soundia, jossa kuuluu vaikutteita folkista, rockista, irlantilaisesta kansanmusiikista ja klassisesta musiikista. Tärkeiksi inspiraation lähteikseen Saari nimeää esimerkiksi Sergei Rahmaninovin, Damien Ricen ja Queenin. Levyllä soittaa yli kymmenhenkinen studiobändi. Mukana on myös duetto Color Dolor-yhtyeestä tutun Stina Koistisen kanssa, sekä yksi cover-kappale Queenilta. Levy sisältää kansainvälisestikin menestyneet UMK-kappaleet On It Goes ja We Should Be Through, joka julkaistaan nyt uutena studioversiona.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
1-3 viikkoa.
The grand letdownzoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
6429990000250


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste