Yhtenä iltana polvistuin tapani mukaan sängyn vierelle ennen maata menoa ja rukoilin hetken. Äkkiä seinä aukesi noin puolen hehtaarin ohrapellolle päin. Mutta pellon takareuna ei ollutkaan viidenkymmenen metrin päässä metsän reunassa. Pelto ulottui horisonttiin, ja minulle tarjottiin sirppiä. Sitten näky katosi. En kertonut näkemääni kenellekään. Pohdin näkyä mielessäni. Olin kuullut joidenkin lähetyssaarnaajien kertovan vastaavista kokemuksista. Ajattelin siltä pohjalta, että ehkä minäkin voisin mennä kaikkeen maailmaan viemään sanomaa pelastuksesta pakanoille. Menin jopa joissakin lähetyskokouksissa esille, kun kutsuttiin niitä, jotka haluaisivat antautua lähetystyöhön. Minun tieni ei vienyt kaukaisille lähetyskentille. En suunnitellut askeleitani. Koin, että minua johdatettiin. Sen sijaan, että minä olisin mennyt, ihmisiä tuli sinne, missä olin.