Teloitusjoukkue seisoi selkämme takana. Nuo nuoret natsit ampuisivat meidät kohta. Meidät oli istutettu hajareisin tuoleille selkä teloittajiamme kohden. Kätemme olivat sidotut. En pelännyt. Olin helpottunut. Kohta kaikki olisi kohdaltani ohi.

Käänsin pääni teloittajiamme kohti ja lausuin heille viimeisen viestini: "Olette murhaajat tuomitut loppuelämäksenne kokemaan menettämisen tuskaa. Isänne, äitinne, lapsenne ja kaikki läheiset te tulette menettämään ellei oma kuolemanne teitä armahda tuosta kaikesta tuskasta..."

Runoja menettämisen tuskasta ja löytämisen iloista.

Pekka Jokinen syntyi 1950 Marian päivänä Marian sairaalassa Mariankadulla. Hän oli syntyessään sadastuhannes tamperelainen sekä neljäsmiljoonas suomalainen. Hän kuuluu eteläpohjalaisen Kersun suvun jälkeläisin, joiden joukosta on tullut lukuisia merkittäviä yhteiskunnan toimijoita, taiteilijoita ja kirjallisuuden alan ammattilaisia. Tämä runokokoelma on kurkistus suomalaisuuteen ja sen vanheneviin entisiin lapsiin. Siinä on häivähdys sitä pohjalaisuutta, minkä 1950-luvun lapsi ammensi lapsuutensa tamperelaisuudesta.