Kirja sijoittuu sota-aikaan ja kotirintamalle. Se perustuu äitini kirjeisiin rintamalle hänen nuoruuden rakastetulleen ja kihlatulleen. Nämä säilyneet 114 kirjettä olivat kulkeutuneet sotilaan repussa koko sodan ajan ja päätyneet ladon kurkihirren alle salaiseen piiloon vuosikymmeniksi.

Sain yllättäen käsiini nämä äitini kirjoittamat kirjeet. Niiden avulla pystyin tekemään aikamatkan nuoreen naiseen ja hänen elämäänsä sodan aikana, joka oli yhtä kirjeiden kirjottamista, niiden odottamista, lomien odotusta, pelkoa ja huolta rakkaan puolesta. Se on myös suuria tunteita rakkauden kukoistaessa ja surua ja tuskaa suhteen päättyessä. Elämä sen ajan maalaistalossa ei nuorelle tytölle paljon tarjonnut, se oli työtä ja raatamista ja ainoana päämääränä oli naimisiin pääsy ja perheen perustaminen. Äitini elämä ei jatkunut tämän miehen kanssa, mutta huolimatta avioliitosta sodan jälkeen tämä sodanaikainen rakkaus jäi minun käsittääkseni hänen suureksi rakkaudekseen.

Äitini kuoli nuorena vuonna 1948 ja minä olin hänen kuollessaan alle kolmevuotias. Näin ollen en koskaan oppinut tuntemaan äitiäni. Hän oli minulle näihin päiviin asti vain kaunis kuva piirongin päällä. Näissä kirjeissä puhui äitini ääni, naisen, jota en ollut koskaan tuntenut. Näiden kirjeiden ja tämän kirjoittamisen myötä opin tuntemaan, millainen ihminen nuorena nukkunut äitini oli ollut. Kirja on siis myös äidin ja tyttären vuoropuhelua ja äidin etsintää. Vuosikymmenten kuluessa äidin muisto haipui, mutta ikäväni ei koskaan laantunut. Nyt vasta 75-vuotiaana sain oppia tuntemaan äitini. Olin saanut suunnattoman arvokkaan lahjan näiden kirjeiden muodossa.