SULJE VALIKKO

avaa valikko

Reima T.A. Luoto | Booky.fi

Berliini : opas historiaan ja kulttuurielämään
29,90 €
Fenix-kustannus oy
Sivumäärä: 192 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2015 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Berliini kuuluu tänään suomalaisten suosituimpiin kaupunkikohteisiin Euroopassa. Tämä on luonollista, sillä Saksan vanha pääkaupunki on ottanut takaisin entisen asemansa myös yhtenä Euroopan pysyvistä 'kulttuuripääkaupungeista'. Sen museosaari (Museum Inseln) on palautunut entiseen loistoonsa, ja vanhan Brandenburgin kuninkaiden palatsikin on nousemassa entiselle paikalleen. Berliinin parrasvaloissa pyörivät oopperat, operetit ja muusikalit. Berliinin filharmonikkojen jouset viuhuvat kuin vanhaan hyvään aikaa, ja muukin kulttuuritarjonta on mitä monipuolisinta.



Nyt ilmestyvä teos tutustuttaa lukijansa tämän päivän Berliiniin, mutta samalla sen sivuilta heijastuvat historialliset käänteet Fredrik II:sta (Der alte Max) Kolmannen valtakunnan aikaan ja sen jälkeisiin Muurin vuosiin sekä lopulta nykypäivään. VTT, professori Pekka Visuri kuuluu parhaisiin Berliinin asiantuntijoihimme ja hänen opastuksellaan tutustumme myös 'vaiettujen vuosien' pääkaupunkiin, jonka muistoja on viime vuosina kunnostettu ja nostettu esiin; historiaa ei voi paeta.



VTM, tietokirjailija Reima T.A. Luoto kuvaa Berliniä kulttuuri- ja museokaupunkina sekä todistaa, että saksalainen keittiö on muutakin kuin hapankaalia, bratwurstia ja olutta...



Mukana kirjassa ovat myös ympäristön kohteet Potsdamista Göringin Karinhalleniin tai Lützernin taistelun muistomerkkiin. Teos on runsaasti kuvitettu, myös autenttisin historiallisin kuvin sekä varustettu selkein kartoin.



Berliini : opas historiaan ja kulttuurielämäänzoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste