Tarttis tehdä jotakin.

Onko ilmastonmuutos jo riistäytynyt aiheuttajansa käsistä? Onko jo liian myöhäistä tehdä mitään? Pitääkö meidän vain odottaa ja katsella, miten maailma liukuu kohti kaaosta?

Isomäen mukaan mitään ei ole vielä menetetty. Ilmaston lämpenemistä ei ole enää mahdollista pysäyttää pelkästään kasvihuonekaasujen päästöjä vähentämällä. Kirjan teesi on, että meidän pitää myös poistaa ilmakehästä osa siihen jo laskemastamme hiilidioksidista. Lisäksi on mahdollista, että meidän pitää myös tehdä jotakin pohjoisten alueiden heijastuvuuden palauttamiseksi ennalleen.

Kirja kuitenkin väittää, että maapallon heijastuvuuden lisääminen ja hiilen poistaminen ilmakehästä on suhteellisen helppoa eikä edes kovin kallista. Teos esittelee 17 tapaa parantaa planeetan heijastuvuutta ja 17 tapaa poistaa hiiltä ilmakehästä. Osa ehdotetuista keinoista on uusia, osa on ollut jo aiemmin esillä asiasta käydyssä kansainvälisessä keskustelussa. Mukaan on otettu sekä järkeviä mahdollisuuksia että ”hullujen tiedemiesten” esittämiä, mielikuvituksellisia visioita, joita kirjoittaja itse pitää hiuksianostattavan vaarallisina. Risto Isomäki sanoo, että myös kaikkein hulluimmista ehdotuksista pitää puhua, ”koska insinööreillä on usein paha tapa innostua juuri kaikkein vaarallisimmista kuviteltavissa olevista ja suurimpia riskejä sisältävistä ratkaisuista”. Keinojen valintaa ei siis tässä asiassa saisi jättää pelkästään tutkijoiden käsiin.

Aihe on kuolemanvakava, mutta kirjan ote on monin paikoin humoristinen, jopa iloitteleva. Teos tähtää ennen kaikkea ilmastonmuutoksia koskevan keskustelun laajentamiseen ja nykyisen keskustelun takalukkojen ja luutumien rikkomiseen.