Väitöskirjassa analysoidaan rinnakkain kirjailija Eila Pennasen elämää ja varhaistuotantoa. Analysointi painottuu kirjailijan elämään, jonka kulkua jäsennetään toisaalta päiväkirjojen, kirjeiden ja muiden arkostolähteitten kautta ja toisaalta Pennasen tuotannon kautta.

Tutkimuksen lähtökohtana on oletus, jonka mukaan Eila Pennanen on tietoisesti tai tiedostamattaan toistanut proosassaan tiettyjä, oman elämänsä kulussa ratkaisemattomia (esi)oidipaalisia perusasetelmia.

Tästä peruskysymyksestä avautuu useita muita kysymyksiä, joista keskeisin on Eila Pennasen kaltaisen naiskirjailijan ilmaisutila miesten hallitsemassa suomalaisessa kirjallisessa kulttuurissa 1940-1950 -luvuilla.

Kirjallisuudentutkimuksessa on aikaisemminkin käytetty hyväksi psykoanalyyttisen teorian kysymyksenasetteluja, mutta yleensä kyse on ollut tekstien sisäisestä tarkastelusta. Suomalaisissa kirjailijaelämäkerroissa oidipaaliteoria ei ole ollut ahkerasti sovellettu suuntaus. Psyko-orientoituneisiin kysymyksenasetteluihin on päin vastoin suhtauduttu viileän varauksellisesti.

Tämä tutkimus pyrkii ennen kaikkea olemaan dialogia etsivä avaus sellaisen kirjallisuudentutkimuksen suuntaan, jossa ei ole kyse joko näennäisen sukupuolineutraalista kirjailijasta tai hänen teoksistaan, vaan sekä jompaa kumpaa sukupuolta olevasta kirjailijasta että hänen teoksistaan.