SULJE VALIKKO

avaa valikko

Sari Lehikoinen | Booky.fi

Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? : nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelm
61,60 €
Kansaneläkelaitos
Sivumäärä: 151 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2016 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Kuntoutussäätiön toteuttama tutkimus tarkastelee aikuistuvien nuorten polkuja koulutukseen ja työelämään. Nuorten syrjäytymisriskejä ja aikuisuuteen siirtymistä käsittelevässä tutkimuksessa selvitettiin 2000-luvun alussa työelämään siirtyneiden nuorten köyhyys- ja syrjäytymisriskejä, palveluprosesseja ja -tarpeita.

Tutkimuksessa on ensimmäistä kertaa tarkasteltu useita yksilötason hyvinvointitekijöitä rinnakkain nuoria tukevan palvelujärjestelmän toimien kanssa. Tutkimus mm. tuo esille palvelujärjestelmän puutteita koulutuksesta syrjäytyneiden kohdalla sekä lastensuojelun osittaisia epäonnistumisia. Tutkimuksessa ehdotetaan ratkaisuja palvelujärjestelmän kehittämiseksi esimerkiksi yhdistämällä palvelukokonaisuuden toimintamalleja siten, että niihin käytetyillä resursseilla saadaan nykyistä useammin luotua kestäviä työmarkkinauria myös heikoimmassa asemassa oleville nuorille.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 5-8 arkipäivässä
Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? : nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmzoom


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste