”Heinänlyönti o helppoo työtä, senko lyöp ja luiskajaa”, tottunut heinäntekijä saattoi ennen sutkauttaa. Tosiasiassa heinänteko on ollut taitoa ja kestävyyttä vaativa laji, joka on lohkaissut aimo osan kesän ihanimmasta ajasta.

Helpotusta ei ole tuonut sekään, että heinäntekotavat ovat sadan vuoden aikana muuttuneet jatkuvasti. Luonnonniityt ovat vaihtuneet muokatuiksi kylvöheinäpelloiksi, viikate on väistynyt niittokoneen tieltä.

Hellettä, heinäpoutaa on kansatieteellinen tutkimus, joka käsittelee heinäntekoa muuttuneiden työkalujen ja -tapojen kautta. Millaisia viikatteita, haravoita, kuivausvälineitä ja koneita heinämailla on käytetty? Entä millaisia varastosuojia on suosittu tai miten AIV-rehu on vaikuttanut heinäntekoon? Mikä on ollut isäntien ja torpparien, naisten ja lasten osuus korjuutyössä? Mitä niittypirttien, latojen ja heinäseipäiden suojassa tapahtui illan ja yön hiljaisina hetkinä?

Heinänteko on jättänyt jälkensä kansanperinteeseen, kirjallisuuteen ja kuvataiteisiin. Siitä on teoksessa lukuisia esimerkkejä Suomi-filmin heinäkohtauksia unohtamatta.

Kirjan runsas kuvitus välittää kattavan ja nostalgissävyisen näkymän heinänteon sukupolvia jatkuneeseen historiaan.

Teoksen on kirjoittanut maaseudun kulttuurihistoriaan myös aiemmissa tutkimuksissaan perehtynyt kansatieteilijä, FT Sirkka-Liisa Ranta.