Vanhustenhoidosta on puhuttu paljon viime vuosina. Vain pieni osa vanhuksista on hoitolaitoksissa. Suurin osa on kotonaan ja pärjää siellä siksi, että läheiset hoitavat heitä. Osa vanhuksista saa kotiin palveluja, mutta kuntien kotipalvelu romahtaisi ilman läheisten antamaa hoivaa. Rahapulassaan kunnat olettavat, että omaiset ovat käytettävissä. Se tarkoittaa useimmiten työiässä olevia naisia, tyttäriä ja miniöitä.

Vanhan ja hyvinkin sairaan ihmisen itsemääräämisoikeus on Suomessa erittäin vahva. Hoivaa antava läheinen on sellaisessa tilanteessa, että hänen odotetaan vastaavan vanhan sukulaisensa asioista, mutta todellisuudessa hänellä ei ole valtuuksia hoitaa asioita. Läheishoivaa antava on ikään kuin harmaalla alueella. Hän toimii laillisuuden rajamailla hyvinkin arkipäiväisiä asioita hoitaessaan. Kuitenkin esimerkiksi muistisairaan itsemääräämisoikeuden toteuttaminen joka tilanteessa olisi lähinnä heitteillejättö.

Vanhuksista puhutaan mediassa ja politiikassa yhtenä ryhmänä. Olisi jo aika ymmärtää vanhukset muunkinlaisina kuin palvelutalon vuodepotilaina. Ikääntyvässä väestössä on työelämässä olevia, aktiivisia kansalaisia ja kuluttajia, eri tavoin sairaita ihmisiä, erilaisia palveluja tarvitsevia vanhuksia. Jos puhutaan vain hoitajamitoituksesta, niin katveeseen jäävät kotona olevat usein hyvinkin sairaat vanhukset. Pitäisi puhua kunnallisen kotihoidon mitoituksesta. Pitäisi puhua kotihoidon sisällöstä. Sekö riittää, että hoitaja pyörähtää 10 minuuttia ja laskee tabletit vanhuksen käteen? Ei riitä ja siksi omaisten joukkoa tarvitaankin huolehtimaan kaikesta muusta.

Pitää myös kysyä, että mitä muuta työikäiset omaiset voisivat tehdä kuin hoitaa vanhoja vanhempiaan? Voisivatko he ottaa omassa työssään vaativampia työtehtäviä tai jopa muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle? Nyt eivät useinkaan voi eivätkä jaksa. Ja mitä sanoo naisasialiike siihen, että työssä käyvät naiset hoitavat Suomessa myös vanhukset kotiin? Ei yhtään mitään. Meillä on käsillä iso yhteiskunnallinen ilmiö.

Tämä kirja tuo konkreettisella tavalla näkyväksi sen, mitä vanhusten kotihoito vaatii läheiseltä. Kirja esittelee monia erikoisia tilanteita, mihin läheiset joutuvat hoitaessaan toisen ihmisen asioita. Kirjaa varten on myös haastateltu vanhuksia ja kysytty heiltä, miten he kokevat sen, mitä heistä vanhuksista Suomessa ajatellaan.

Ovatko palvelut juuri sitä, mitä vanhukset haluavat ja tarvitsevat vai ovatko ne terveiden, nuorten ihmisten olettamuksia vanhusten haluamista palveluista?