Maahanmuuttajasairaanhoitajien työvoimaresurssi jää helposti tunnistamatta
Samalla kun Suomen terveydenhuolto kamppailee yhä pahenevan sairaanhoitajapulan kanssa, maahan muuttaneet ulkomaalaistaustaiset sairaanhoitajat kohtaavat usein merkittäviä vaikeuksia päästä harjoittamaan ammattiaan suomalaisilla työmarkkinoilla. Haastavan pätevöitymisprosessin suoritettuaan maahanmuuttajasairaanhoitajat sijoittuvat kuitenkin verrattain sujuvasti osaksi terveydenhuollon työmarkkinoita ja työyhteisöjä.
Suvi Niemisen väitöstutkimuksessa tarkastellaan EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneiden sairaanhoitajien polkuja kohti suomalaista sairaanhoitajien ammattikuntaa sekä terveydenhuollon työmarkkinoita ja työyhteisöjä. Tutkimuksessa haastatellut ulkomaalaistaustaiset sairaanhoitajat olivat muuttaneet Suomeen ensisijaisesti muiden syiden kuin työn vuoksi, esimerkiksi pakolaisina, turvapaikanhakijoina tai avioliiton vuoksi.
Tutkimustulosten mukaan maahanmuuttajasairaanhoitajien suurin haaste koskee ulkomailla hankitun ammattiosaaminen tunnistetuksi ja tunnustetuksi saamista erilaisissa ammatin hallintaan osallistuvissa institutionaalisissa toimintaympäristöissä. Työvoimapolitiikassa ja ammatillisen sääntelyn käytännöissä maahanmuuttajasairaanhoitajille tarjotaan työnjaollisia asemia ensisijaisesti terveydenhuollon työmarkkinoiden ja sairaanhoitajien ammattikunnan marginaaleihin. Pätevöitymisprosessi eli ulkomailla suoritetun sairaanhoitajatutkinnon päivittäminen suomalaisten standardien mukaiseksi näyttäytyy haastattelujen valossa epäyhtenäisenä sekä monin tavoin hankalana ja työläänä prosessina. Prosessista suoriuduttuaan tutkimuksessa haastatellut maahanmuuttajasairaanhoitajat luovivat kuitenkin sujuvasti tiensä suomalaiseen työelämään ja työyhteisöjen jäseniksi. Ammattikuntaan ja työyhteisöihin kiinnittymisen merkittävimpinä resursseina haastatelluilla toimivat aikaisempaan työkokemukseen pohjautuva vahva ammatti-identiteetti ja ammatillinen osaaminen. Myös työharjoittelujaksoilla solmitut suhteet avasivat tietä työelämään.
Tutkimus tuo yhtäältä esiin sen, miten maahanmuuton peruste, sukupuoli ja ammattiala yhdessä määrittävät koulutettujen maahanmuuttajien työmarkkinoille sisäänpääsyn ehtoja. Stereotyyppisiin, kulttuurisiin käsityksiin kiinnittyvät institutionaaliset käytännöt johtavat helposti muista kuin työperusteisista syistä maahan muuttaneiden naisammattilaisten ammatillisen osaamisen ohittamiseen tai kyseenalaistamiseen työmarkkinoilla. Toisaalta tutkimuksen ammattien ja työn sosiologiaa sekä kulttuurisia luokitteluja hyödyntävä tarkastelunäkökulma paljastaa, ettei kysymys ole ainoastaan maahanmuuttotaustaan tai etnisyyteen perustuvista hierarkkisista rakenteista ja eriarvoisuudesta. Tutkimus purkaa osaltaan maahanmuuttajasairaanhoitajien erityisyyttä osoittamalla, miten maahanmuuttajasairaanhoitajien kohtaamat ammattiin sisäänpääsyn ja siinä toimimisen ehdot ja ilmiöt jäsentyvät osaksi sairaanhoitajien ammattikunnassa vallitsevia laajempia sosiaalisia ja kulttuurisia hierarkioita ja merkityskamppailuja. Nämä kamppailut koskettavat maahanmuuttajien ohella myös kantasuomalaisia sairaanhoitajia ja heidän ammatillisen toimijuutensa ehtoja.
Tutkimus osoittaa tarpeen kohdistaa tulevaisuudessa enemmän huomiota maahan muuttavien sairaanhoitajien koulutuksen, ammattitaidon ja työvoimaresurssin tunnustamiseen ja hyödyntämiseen maahanmuuton perusteesta riippumatta. Erityisen haasteen voi katsoa kohdistuvan EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta muuttaneiden sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutusjärjestelmän yhtenäistämiseen ja kehittämiseen.
