Siipirikko saa runoilemalla siivet selkäänsä ja kohoaa sielunsa ikilentoon.

Ota vastaan lohtu ja armo. Avaa sydämesi runoille – herkisty ja kosketu. Runot paljastavat ja hoivaavat haavoja, ilmaisevat voimakkaita tunteita uudistavista raivon kuohuista taivaallisen hurmion tuuliin. Runoissa kaivataan, voimistutaan, lumoudutaan autuudesta, etsitään ja löydetään, kuollaan ja synnytään, ollaan ihmisiä ja enkeleitä. Runoissa liikutaan muinaissuomalaisista tarunomaisista maisemista luonnon kielikuvin sydämen tuntoihin ja sielun sisimpään. Kansallisromanttiseksikin on runojen kuvastoa kutsuttu.

Runojen aavistuksia ja kokemuksia siivittävät ja valaisevat viisauden vapauttavat sanat rakentavat kuutamon sillan sielun oivallukseen ja rakkauteen. Ne huokuvat läsnäolemisen ja tunteiden tuntemisen viisautta ja kertovat luonnollisen sydänpolun yksinkertaisuudesta, jossa henkiset harjoitukset osoittautuvatkin luonnottomiksi. Sielun koti on lähempänä kuin mikään polku ja rakkaus elämään johtotähtemme. Egon ansojakin avataan. Kuutamon valo paljastaa sielun eheyden ja ainutkertaisuuden, läsnäolemisen luonnollisen yksinkertaisuuden. Kieli on kaunista ja lämmintä, ja hersyy sanoissa riimin riemu, ilon leikkikin.

Aluksi käydään elämän alkulähteelle runouden muusan luo ja luonnon helmaan. Lopuksi joutsenen lento päätyy paratiisin portille Itsen oivalluksen ovelle ja Paratiisin lähteellä-kirjasarjan elävään paratiisin luomissatuun.

Lukunäyte runo:

Soitto

Metsähuoneen hiiret ja sisiliskot koloistaan
kerääntyvät jalkojeni juureen
kuullakseen
kanteleeni vivahteikasta sointia.

Minä eksynein, unohtunein
sormin hivelen sointuja
taivaan neidon hiuksia
sormin haparoin.
Ja kylkiluistani
sudenkorennon siivet puhkeavat,
hauraina elämää muistuttavina loimina kutoutuvat
ristilukin pakenevista kehristä.

− Siipeni!
Ne kimaltelevat öljyn hohteina
vetten päällä,
rakastavasta auringosta
kohoavat ylleni.
Minä lennän, lennän
pois pölyttyneistä huoneistani!
Kuorin pois vuosisatojen seitit keijujen
leningeistä

ullakon kirstuissa.

Kannel rannalle on jäänyt yksikseen
suloisena sointinaan
sanomattomat kuiskaukset

ikuinen tuulen neito väreitä hivellen.

Kannelpuu onttona
rantakivellä kumisee.