Akateemikko Olavi Granö (1925–2013) muistetaan hänen roolistaan nykymuotoisen suomalaisen tiedepoliittisen järjestelmän rakentajana. Granön ajatukset tieteellisen tutkimuksen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta vaikuttivat keskeisesti järjestelmää toteuttavan Suomen Akatemian uudistamiseen ja kehitykseen.

Granö oli myös eturivin maantieteen tutkija, tieteenfilosofi ja arvostettu yliopistomies sekä suurten tiede- ja tutkimushankkeiden ideoija ja organisaattori. Hänen roolinsa Saaristomeren ja merenkulun tutkimuksen kehittäjänä oli niin ikään ratkaisevan tärkeä. Granötä voi pitää suomalaisen ympäristötutkimuksen ja ympäristön suojelun pioneerina ja hän ehti jättää pysyvän jäljen myös Suomen ja Viron tiedeyhteistyöhön. Myöhempinä vuosinaan hän puolusti yliopistoinstituution asemaa Turun yliopiston kanslerina ja omistautui isänsä J. G. Granön, maailmankuulun maantieteilijän, tieteellisen perinnön vaalimiseen.

Olavi Granön elämä tarjoaa tuoreen ja monitahoisen näkökulman tieteen ja tutkimuksen arvoihin, akateemisiin yhteisöihin ja koko 1900-luvun yhteiskunnalliseen kehitykseen.