Nuoren Paasikiven persoona, rooli ja vaikutus, poliittisen ja talousmiesuran kehitys vuoden 1918 loppuun nähtynä aikansa yhteiskunnallista taustaa vasten.

”J. K. Paasikiven elämäkerran laatiminen on ollut vireillä hänen arkistonsa avautumisesta lähtien 1984. Jo alun pitäen oli selvää, että Paasikiven toiminta Suomen poliittisen ja yhteiskuntaelämän keskeisissä tehtävissä yli puolen vuosisadan aikavälillä edellytti useampiniteisen perusteoksen laatimista.

Nyt ilmestyvä ensimmäinen osa kattaa Paasikiven nuoruuden sekä hänen poliittisen ja talousmiesuransa kehityksen vuoden 1918 loppuun, ts. kuningashankkeen luhistumiseen ja Paasikiven ensimmäisen hallituksen kaatumiseen saakka.

Kirjoittajista dosentti Hannu Heikkilä on keskittynyt Paasikiven toimintaan talous- ja pankkimiehenä (Valtiokonttorin ”ylitirehtöörinä” 1903–1914 ja sen jälkeen Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana). Tohtori Hannu Immonen puolestaan käsittelee Paasikiveä agraaripoliitikkona, mm. torpparilain keskeisenä puolestapuhujana. Muilta osin kirjan teksti on allekirjoittaneen käsialaa. Teoksen kuvituksen on koonnut Veikko Kallio.

Lähtökohtana on ollut ajatus saada aikaan tieteelliset vaatimukset täyttävä elämäkertateos, jossa ei voida tyytyä pelkkään subjektiivisia näkökohtia heijastelevaan kuvailuun. Vaikuttajayksilö on sen sijaan pyritty liittämään siihen yhteiskunnalliseen taustaan, johon hän kuuluu. Kartoittamalla tämä molemminpuolinen vuorovaikutussuhde on ollut mahdollista selvittää nuoren Paasikiven rooli ja vaikutus tuon ajan Suomen politiikassa ja yhteiskunnassa.

Näin ollen teosta valmisteltaessa ei ole voitu tyytyä vain Paasikiven oman laajan arkiston tarjoamaan aineistoon, vaan sen lisäksi on käyty läpi keskeinen silloisen Suomen historiaa valaiseva materiaali, joka on tuonut esiin paljon uutta – myös Paasikiven värikkään persoonan osalta.

Kun Paasikivellä jo tuolloin ”ulkopolitiikka kulki sisäpolitiikan edellä”, hän pyrki Danielson-Kalmarin oppilaana tarkoin seuraamaan suurten maailmantapahtumien vaikutusta täkäläiseen kehitykseen ja tekemään siitä asiaankuuluvat johtopäätökset. Tämä ilmeni sekä sortokauden että vuosien 1917–1918 ratkaisevissa vaiheissa.”

Tuomo Polvinen