Tulta ja tulikiveä -teos kertoo talvisodan ankarista taisteluista Lieksassa ja Kuhmossa, joissa tohmajärveläinen Tauno Pirhonen aseveljineen koki hyvin omakohtaisesti sodan mielettömyyden - niin Nurmijärven tykistökeskitykset Mäntylässä kuin Saunajärven sankariteot Luelahden kuolemansoilla.
Pirhosen osuus on ainutlaatuista kerrontaa yhden sotilaan silmin nähtynä ja koettuna kokemuksena, josta ei sodan ankaruudesta huolimatta puutu inhimillisiäkään piirteitä.
Teos on myöhemmin taistelumaastoissa tarkistettu kertomus, joka seuraa lähes päivittäin rivisotilaan omasta näkökulmasta tärkeimpiä tapahtumia kyseisillä rintamilla.

Henkilökohtaista osuutta esittää tohmajärveläinen Tauno Pirhonen, joka oli jo 1960-luvulla aloittanut omakohtaisen sotapäiväkirjan puhtaaksikirjoittamisen tarkoituksenaan koota yksittäisen sotilaan monivaiheiset tapahtumat kirjaksi. Lieksan taistelujen kohdalta sisällön kirjaaminen oli onnistunutkin hyvin.
Mutta aina ei käy niin kuin toivotaan. Itse kertoja Tauno Pirhonen oli saanut kesken kirjoitustyönsä yllättäen kutsun viimeiseen iltahuutoon 24. huhtikuuta 1969 ollessaan vasta 56-vuotias. Muistiinpanoja hän ei ehtinyt koota sodan loppuvaiheista, eikä etenkään Kuhmon taisteluista.
Operatiivista osuutta edustaa oma kertomukseni, jonka olen koonnut sodan loppuvaiheen osalta useista eri tietolähteistä nojautuen myös vuonna 2006 julkaistuun esikoisteokseeni Kuoleman kujanjuoksu.