Ruotsissa asuu 675 000 suomalaisen taustan omaavaa ihmistä. Luvussa on mukana kolme sukupolvea. Enemmistön juuret ovat syvällä Ruotsissa ja Suomessa. Mikä on tämän päivän nuorten kuva ruotsalaisuudesta ja suomalaisuudesta? Mitä mahdollisuuksia heillä on yhdistää kaksi kulttuuria ja kieltä toisiinsa?

FT Lotta Weckström on haastatellut Ruotsissa kasvaneita kaupunkilaisnuoria, jotka arastelematta kertovat kipeistäkin tunteistaan, valtasuhteistaan ja arkipäivästään. Nuorten oman äänen kautta suomalaisuus muuttuu kaleidoskoopiksi tai vahakankaaksi. Nuorille suomalaisuus on jotakin, jota ei voi vangita tavanomaisin klisein viittaamalla vain tangoon, jääkiekkoon, puunhakkuuseen, suomalaisten työhulluuteen tai vaitonaisuuteen. Mikä aluksi näytti suomalaisuudelta tai ruotsalaisuudelta, ei sitä olekaan.

Suomen kielen menetys toki koetaan kipeänä, mutta kaiken haihtuvan keskellä suomalaisuudesta jää sittenkin jäljelle jotakin. Erään haastateltavan sanoin: ”...keskellä talvea kävellä ilman hattua ja nahkatakki auki, se niin ku ettei kaiken tartte olla niin söpöä ja mysigt”.

Kirjassa nuoret kertovat kokemuksistaan ennakkoluuloista ja niiden ylittämisistä . Se aika on jo kaukana, jolloin ympäristö määritteli heidän suomalaisuutensa. Häpeä on väistynyt. Suomalaisuus tai ruotsalaisuus ei ole enää haittatekijä.

FT Lotta Wecksrömin teos tarjoaa tietoa vähän tunnetusta asiasta eli suomalaisuudesta Ruotsissa. Vaikenemisen aika on ohitettu peruuttamattomasti.