Noin 7000 vuotta sitten epätasainen maankohoaminen yhdisti Saimaan altaan järvet Aaro Hellaakosken vuonna 1922 nimeämäksi Suursaimaaksi. Järven vedenpinta oli samassa tasossa Etelä-Karjalasta Pohjois-Savoon. Siellä oli Suursaimaan ensimmäinen lasku-uoma Pielavedellä. Pielaveden etelä- ja kaakkoispuolella nouseva vedenpinta synnytti uuden lasku-uoman ensin Ristiinaan ja pian myös Lappeenrannan Kärenlammelle. Noin 6000 vuotta sitten tulvavedet mursivat Ensimmäisen Salpausselän ja Vuoksi syntyi. Vedenpinta aleni nopeasti kolme metriä. Maan kohoaminen jatkui ja vähitellen Suursaimaa jakautui ja jakautuu edelleenkin pienemmiksi järviksi.

Suursaimaavaiheessa ilmasto oli nykyistä lämpimämpi ja kivikauden kulttuuri kukoisti koko Suomen alueella, mutta erityisesti Saimaan hiekkarannoilla. Ihmiset metsästivät ja kalastivat sekä harjoittivat monipuolisesti kulttuuriaan; muovailivat keramiikasta koristeellisia astioita, kalliokuvia ilmestyi jyrkkiin ilta-auringon punertamiin rantakallioihin. Meripihka- ja kiviesineet olivat korkeatasoisia. Ihmiset eivät enää eläneet pelkästään kiertolaisen elämää, suurehkojakin hirsirakennuksia tehtiin ja tuonpuoleiseen siirryttiin osin punamultahautojen kautta. Kirjassa on uusia käsityksiä kalliomaalausten ajoituksista, kivikauden asumuksista ja veneistä sekä vaihtoehtoja Saimaan norpan levittäytymiselle.