Tampereen kaupunginkirjaston johto on paiskinut lujasti töitä, jotta saisi lapset kirkumaan kirjastossa, mutta ei ole vielä onnistunut täydellisesti. Läheskään kaikki eivät huuda vieläkään. Mutta kirjaston rauha ja kirjaston ilo on jo viety myös niiltä lapsilta, jotka ovat yhä hiljaa. Kirjasto ei ole enää heille eikä kenellekään muullekaan mikään millään tavalla erityinen paikka. Siellä ei enää ole hiljaisuutta eikä siellä voi enää syventyä kirjoihin. Yhteisöllisyyden vallassa olevat ihmiset tekevät siellä samaa kuin muuallakin. Huutavat puhelimiinsa. Miksi kirjastoihin on ryhdytty tuomaan melua? Miksi niistä hävitetään kirjoja ja hakuohjelmat vaikeuttavat niiden löytämistä? - Pertti Julkunen, journalisti, kriitikko, yht. tri ja kirjastofriikki, kysyy ja vastaa terävästi: autenttiseen päiväkirjaan pohjaava teos laajenee tutkielmaksi monista ehkä hyvinkin vaarallisista trendeistä ympärillämme. Kokoavia ajatusvälineitä ovat mm. myytti, keskinkertaisuus ja ideologia, mutta lukija oppii jotakin myös Avignonin kaskaista ja vapaan tahdon ongelmasta.