Ei se tok nuiv vanaha järvi vähällä jiävy.
Kiuruvesi on satoine järvineen, lampineen, jokineen ja puroineen leimallisesti järvikulttuurin aluetta. Vesistöt mahdollistivat eräaikana seudulle pääsyn ja toimeentulon. Vesillä on kalastettu, metsästetty vesilintuja, uitettu tukkeja, pesty pyykkiä, juotettu karjaa, uitukin. Vesi on ollut ja on elämän ehto.
Kiuruveden järvikirja on paikallishistoriallinen tietokirja, joka luotaa Kiuruveden alueen vesiä ja vesistöjä vuosituhansien takaa nykypäivään. Se kertoo vesien synnystä ja muuttumisesta, vesistönimistä ja niiden taustoista sekä vesien merkityksestä kulkureitteinä ja elinolojen muo - vaajana. Sijansa saa myös ihmisen toiminta vesistöjen hyödyntäjänä.
Kiuruvesi on muuten tyypillinen Järvi-Suomen pitäjä, mutta erityispiirteen sen luonnonolojen kehitykseen on tuonut sijainti kahden päävesistöalueen, Vuoksen ja Kymijoen, latvoilla. Keskiajalla alue oli hämäläisten erämaata, jonne aikakauden lopulla saapui savolaista uudisasutusta. Pohjanmaan rajan tuntumassa ollut sokkeloisten vesivarsien uudisasutus eli pari vuosisataa melko eristyksissä, mikä loi omanlaisensa järvikulttuurin ja mahdollisti eräaikaisten paikannimien hyvän säilymisen. Nyt julkaistussa Kiuruveden järvikirjassa nojaudutaankin historian kuvauksessa paljolti paikannimiin ja niiden kantamaan muisti- ja arkistotietoon. Keskeisenä sisältönä on Kiuruveden kaikkien järvien ja lampien nimien taustojen selvittäminen.
Sen lisäksi kirja luotaa muitakin Kiuruveden vesiä (jokia, puroja ja lähteitä), niiden syntyä ja muuttumista sekä ennen kaikkea vesien merkitystä sekä luonnon ja ihmisen vaikutusta vesiin. Näiltä osin vesien tarinassa ilmenevät samat piirteet ja ilmiöt kuin muuallakin Suomessa ‒ uitot, myllyt, järvenlaskut, soiden käyttö, ojitus. Kiuruveden järvikirja on kuin pähkinänkuoressa esimerkki siitä, mikä on, on ollut ja tulee olemaan vesien merkitys luonnolle ja ihmiselle.
Kirjan pääartikkeleista vastaavat maantieteen emeritusprofessori Matti Tikkanen, historioitsija Jarmo Paikkala ja dosentti, nimistöntutkija Sirkka Paikkala. Niitä konkretisoivat monet paikallisilta saadut lyhyet kertomukset tai yksittäiset paikallistiedot. Kirjassa on 453 sivua ja noin 300 karttaotetta tai valokuvaa.
