Miksi väkivallan uhriksi joutuminen ei välttämättä herätä empatiaa vaan torjuntaa ja syyllistämistä? Miksi uhreilta odotetaan vahvaa toimijuutta samalla kun väkivallan tekijät saatetaan nähdä heikkoina?

Mikä vaatii sietämään väkivaltaa, mutta estää väkivallan tekijöiden vastuutamisen? Miksi heikkous on tabu ja väkivallan kokijat nähdään tavalla tai toisella osasyyllisinä väkivaltaan? Teoksessa analysoidaan väkivaltaa, intiimiyttä ja sukupuolta haavoittuvuuden ja kulttuurin virtualisoitumisen näkökulmista. Haavoittuvuus ei aina oikeuta suojeluun, vaan yksilöiltä itseltään odotetaan kykyä riskien arviointiin ja väkivallalta suojautumiseen. Sitä mukaa kun intimiteetti asetetaan näytteille ja väkivalta näytösluonteistuu, satuttaminen arkipäiväistyy tavalla, jota emme helposti edes tunnista väkivallaksi. Teos tarkastee heteroseksuaalisen intiimin väkivallan muotoja kuten parisuhdeväkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, sukupuolista häirintää ja ahdistelua sukupolvieron, performatiivisuuden, viranomaisten ja oikeuden käytäntöjen kautta. Teoksen kirjoittajat ovat yhteiskunnan, oikeuden ja kulttuurin tutkijoita, joita yhdistää väkivallan kokemuksen tutkiminen osana väkivaltaa normittavia käytäntöjä. Teos sopii monitieteisyytensä ansiosta oppikirjaksi laajasti, sosiaalityöstä oikeustieteeseen.