Vastaanotollaan yleislääkäri kohtaa sepelvaltimotautia sairastavan usein. Taudin yleisyyttä kuvastaa se, että vuoden 2003 lopussa yli 192 000 suomalaista sai erityiskorvauksia Kelalta sepelvaltimotautilääkkeistä. Lisäksi työikäisellä väestöllä tauti aiheuttaa usein pysyvän työkyvyttömyyden. Siksi perusterveydenhuollossa tulee kiinnittää erityistä huomiota työikäisten sepelvaltimotautipotilaiden hyvinvointiin ja hoitoon sitoutumiseen. Sepelvaltimotaudin diagnostiikassa kliininen rasituskoe on tärkeä tutkimus. Terveyskeskuksessa tehtävien rasituskokeiden diagnostisesta merkityksestä ei kuitenkaan ole aiempaa tietoa. Työikäisten sepelvaltimotautiin liittyy rintakivun ohella muitakin toimintakykyä ja hyvinvointia alentavia seikkoja, joiden suhteen lisäselvitykset ovat tarpeen. Käytettävissä olevat tiedot työikäisten sepelvaltimotautipotilaiden hoitoon sitoutumisesta ja taudin sekundaariprevention toteutumisesta ovat myös puutteellisia. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida sepelvaltimotaudin erityispiirteitä työikäisessä väestössä. Sepelvaltimotaudin diagnostiikkaa perusterveydenhuollossa tutkittiin keskittyen erityisesti koulutettujen yleislääkärien tekemiin kliinisiin rasituskokeisiin. Tämä osa perustui kaikkiin niihin kliinisiin rasituskokeisiin (n=775), jotka tehtiin Kangasalan terveyskeskuksessa vuosina 1998-2000. Rasituskokeen kliinistä merkitystä arvioitaessa kaikkia alle 60-vuotiaita potilaita, joilla ei ollut kokeen suoritushetkellä sepelvaltimotautidiagnoosia ja jotka eivät seuranta-aikana olleet muuttaneet toiselle paikkakunnalle (n=348) seurattiin kahden vuoden ajan kokeen jälkeen. Terveyskeskuksessa tehty kliininen rasituskoe on hyödyllinen diagnostinen tutkimus. Kliinisen rasituskokeen spesifisyys oli 87 % ja sensitiivisyys 81 %, kun kultaisena standardina pidettiin sepelvaltimotautidiagnoosia kahden vuoden seuranta-ajan jälkeen. Negatiivinen löydös kliinisessä rasituskokeessa on luotettava: kokeen negatiivinen ennustearvo oli 98 %. Kliinisellä rasituskokeella voi ennustaa sepelvaltimotaudin ilmentymistä työikäisessä väestössä. Toinen osa tutkimuksesta keskittyi HeSSup ­aineistoon (The Health and Social Support study), joka on suomalaisen työikäisen väestön psykososiaalista terveydentilaa ja selviytymistä koskeva seurantatutkimus. Satunnaisotannalla tehtyyn postikyselyyn osallistui 15 477 suomalaista ikäryhmissä 30-34, 40-44 ja 50-54, vastausosuus oli 39 %. Aineistossa oli 319 potilasta, jotka kertoivat lääkärin sanoneen heidän sairastavan sepelvaltimotautia: 134 potilasta, jotka olivat sairastaneet sydäninfarktin (miehiä 78,4 %) ja 185 (miehiä 55,1 %), jotka eivät olleet. Jokaiselle sepelvaltimotautipotilaalle valittiin neljä iän ja sukupuolen suhteen kaltaistettua verrokkia. Siitä huolimatta, että työikäisillä sepelvaltimotautipotilailla oli todettu henkeä uhkaava sairaus, he olivat jatkaneet haitallisia elämäntapoja, kuten tupakointia ja olivat ylipainoisia useammin kuin kontrolliväestö, mikä kuvasti sitä, että sepelvaltimotaudin sekundaaripreventio on epäonnistunut. Joka kuudes sepelvaltimotautipotilas oli viimeksi kuluneen vuoden aikana laiminlyönyt reseptilääkkeiden hakemista apteekista ja lääkärissäkäyntejä korkeiden hintojen vuoksi. Suurinta laiminlyönti oli työelämän ulkopuolella olevilla. Työikäiset sepelvaltimotautipotilaat olivat usein masentuneita, nukkuivat huonosti ja potivat päiväaikaista väsymystä enemmän kuin kontrolliväestö. Seksielämän merkitys näytti vähenevän sydäninfarktin seurauksena molemmilla sukupuolilla. Sepelvaltimotautipotilaat olivat myös kokeneet enemmän lapsuudenaikaisia epämiellyttäviä tapahtumia kuin muu väestö, ja monet näistä tapahtumista liittyivät tilastollisesti merkitsevästi sepelvaltimotautiin. Työikäisten sepelvaltimotauti on monimuotoinen ongelma. Perusterveydenhuollossa tähän seikkaan on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta taudin varhaisdiagnostiikka tehostuisi sekä potilaiden hyvinvointi ja sekundaaripreventio paranisivat ja syntyisi hyvä hoitoon sitoutuminen.