Tutkimuksen kohteena on liikunnan järjestökentän muutos 1990-luvun Suomessa. Liikunnan järjestökenttään kuuluvat tässä tutkimuksessa ennen kaikkea lajiliitot sekä välillisesti myös muut liikunnan järjestökentän keskeiset toimijat. Tutkimuksen teoreettinen osuus avaa näkökulmia siihen minkälaisilla teoreettis-käsitteellisillä jäsennyksillä liikunnan järjestötoimintaa voidaan lähestyä. Keskeiseksi tutkimuksen ongelmaksi nousee kysymys liikuntajärjestöjen toimintatilasta eli liikuntajärjestöjen keskinäisistä suhteista ja toimintakulttuureista. Lajiliittojen toiminnanjohtajien haastattelut, muu dokumenttiaineisto sekä osallistuva havainnointi tarjoavat mahdollisuuden jäljittää muutoksia tässä toimintatilassa. Tutkimuksen kuvaavan vaiheen keskeiset näkökulmat ovat seuraavat: (1) Liikunnan järjestötoiminta kohtaa toiminnassaan kolme ulottuvuutta, vapaaehtoistoiminnan, julkishallinnon ja markkinoiden toimijat ja toimintaperiaatteet. Merkittävää näiden kolmen ulottuvuuden suhteen on se, että kukin noudattaa omaa toiminnan logiikkaansa eli lajiliitot kohtaavat kolmenlaisia rationaliteetteja kullakin ulottuvuudella. (2) Liikunnan järjestökentän rakenteellinen muutos on merkinnyt perinteisen keskitetyn ja hierarkisen järjestelmän tietynasteista purkautumista. Samalla liikuntajärjestöjen keskinäiset suhteet ovat rakenteellisesti jäsentyneet uudelleen. (3) Liikuntajärjestöjen toimintatilan muutokset ovat lajirakenteen rinnalle tullut toimialoittuminen sekä markkinoistuminen eli yritysmaailman mallien soveltaminen myös liikunnan järjestötoimintaan. Tutkimuksen tulkitsevassa vaiheessa tehdään systeemiteoreettinen rekonstruktio keskeisistä tutkimustuloksista. Käytettyä järjestöteoreettista tutkimusotetta ja kuvattua empiiristä aineistoa syvennetään ja tulkitaan Niklas Luhmannin systeemiteorian, Helmut Willken systeemiteoreettisten kehittelyjen sekä Renate Mayntzin ja Fritz Scharpfin toimijakeskeisen institutionalismin pohjalta.