Taiteen kokemuksellisuus on tämän tutkimuksen ydin. Osatekijöinä ovat taiteilijan teoksen ja yleisön kohtaaminen eri maissa ja siitä syntyneet kokemukset.

Tutkimus pohjautuu pääosin John Deweyn ajatukseen taiteen vuorovaikutteisesta kommunikaatiosta, jolloin taiteilija, teos ja taiteen kokijat muodostavat vuorovaikutteisen prosessin. Tässä prosessissa kokemus on kohtauspaikka, johon sisältyy sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä piirteitä.

Tutkimusaineisto muodostui näyttelyistä vuosilta 1997–2005 yhdessätoista maassa: Suomi, Yhdysvallat, Brasilia, Kiina, Taiwan, Japani, Intia, Israel, Argentiina, Saksa ja Sveitsi.

Aurinkotuuli-teokseen (kansikuva) liittyvä haastatteluaineisto muodostui Kiinan, Japanin ja Suomen näyttely-yleisöjen kokemuksista.

Käsillä olevan tutkimuksen kohteena olleet teokset eri maissa ja niistä syntyneet näyttelykokemukset ovat muodostaneet monikerroksisen sillan. Kokemusten voimakkuus ja teosten merkillinen mukaansatempaavuus antoivat näyttelyissä kävijöille kulttuuritaustasta riippumatta rohkeutta, uusia innovoivia ideoita elämään ja vahvistivat identiteettiä. Taiteesta saatu oman elämän merkityksellisyys muodosti kulttuurisillan, joka yhdisti tämän tutkimuksen taideyleisöjen kokemuksia, olipa kyse Kiinan taolaisista, kongfutselaisista, buddhalaisista, maolaisista tai sitten Japanin šintolaisista, zen-buddhalaisista tai Suomen luterilaisista. Tätä prosessia Soile Yli-Mäyry on kuvannut tiivistetysti: Visuaalinen kieli – taideteos – pystyy parhaimmillaan lävistämään lasikaapin seinät, muurit, joita ihmisen ja elämän välillä on.