SULJE VALIKKO

avaa valikko

Halkaise palanen puuta - minä olen siinä : Ilmo Launis - pappi ja taiteilija
32,10 €
Päivä osakeyhtiö
Sivumäärä: 96 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2015 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Ilmo Launis (1912–1995) oli Helsingin Töölön seurakunnan kappalainen. Papintyönsä ohella hän teki koskettavaa taidetta merenrannalta löytämistään, aaltojen hiomista hylkypuista ja muusta materiaalista. Hän liitti töihinsä tekstit, joissa hän persoonallisella ja sielunhoidollisella tavalla esittää näkemyksensä evankeliumin sanomasta ja merkityksestä. Pääasiallisina työvälineinä olivat saha ja liima.

Launiksen töille on ominaista vahva visuaalisuus ja selkeys. Kun tauluja alkoi kertyä, eräs tunnettu taidemaalari ja taidearvostelija rohkaisi häntä pitämään taidenäyttelyn. ”Miten iloinen asia, että kerrankin kaikki taidearvostelijat ovat aivan samaa mieltä siitä, että taidenäyttelysi on puhdasta roskaa." Meren aaltojen puhdistamaa roskapuuta.

Tätä teosta voi katsella taidekirjana. Sitä voi käyttää myös hartaus- ja mietiskelykirjana. Kuvista välittyy hengellinen sanoma, jonka Launis halusi katsojille välittää. Taiteilijana Launis kuitenkin ymmärsi myös, että jokainen tulkitsee hänen taulujaan omista lähtökohdistaan. Launis oli myös taitava kaitaelokuvien tekijä. Hän sai lyhytelokuvistaan useita palkintoja.

Useimmat tekstit teosten yhteydessä ovat Ilmo Launiksen. Kirjan johdannossa pastori Martti Tuure valottaa Launiksen kutsumusta ja taidetta. Valokuviin tekstit on laatinut Martti Tuure graafikko Mika Launiksen tekstien pohjalta.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 5-8 arkipäivässä
Halkaise palanen puuta - minä olen siinä : Ilmo Launis - pappi ja taiteilijazoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste