Tutkimuksessa kuvataan Swazimaassa tehtävää katulapsityötä ja sitä miltä tehtävä työ näyttää suomalaisesta näkökulmasta. Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jossa on etnografisen tutkimuksen piirteitä. Tutkimusraportti rakentuu teoreettisesta ja tutkimuksellisesta osuudesta. Teoreettisessa osuudessa esitellään lapsuutta käsitteenä, katulapsi-ilmiön moninaisuutta, teollisuus- ja kehitysmaiden katulapsi-ilmiötä sekä etsivää työtä. Tutkimusosa muodostuu tutkimuksen teoreettisista lähtökohdista, aineistonkeruusta ja analysoinnista sekä tutkimuksen tuloksista ja niistä tehdyistä johtopäätöksistä ja pohdinnoista. Tutkimuksen aineisto on kerätty keväällä 2002 suoritetun kansainvälisen harjoittelun aikana Swazimaassa. Aineiston keräsivät kolme Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijaa paikallisen järjestön Manzini Youth Caren (MYC) aloitteesta järjestön työn kehittämiseksi. Aineisto koostuu 60 MYC:n koulun lapsen haastattelusta, 30 haastatellun lapsen perheeseen tehdystä kotikäynnistä ja siellä suoritetusta vanhempien haastattelusta sekä osallistuvasta havainnoinnista järjestön lastenkodeissa. Aineistoa analysoitiin kokoamalla haastatteluaineistosta taulukoita ja muodostamalla näin kokonaiskuva perheiden tilanteesta. Haastattelumateriaalin ja havainnointimuistiinpanojen sisältöjä eriteltiin ja niistä etsittiin yhtäläisyyksiä. Tulosten perusteella Swazimaassa tehtävän katulapsityön yksi keskeisimmistä määrittäjistä on maassa vallitseva köyhyys. Köyhyys määrittää työlle reunaehdot ja resurssit. Asiakkaiden suhtautuminen työntekijään on luottavainen ja työntekijä mielletään auttajaksi. Katulapsiongelman suhteen tärkeintä näyttää olevan luottamuksellisen ja lämpimän aikuiskontaktin turvaaminen syrjäytymisvaarassa olevien lasten elämässä. Turvallinen suhde aikuiseen auttaa ehkäisemään lapsen syrjäytymistä ja luo pohjaa lapsen täysipainoiselle kehitykselle ja kasvulle.