Katuprostituutio, seksibaarit ja syrjäisten matkailualueiden bordellit yleistyivät ja aiempina vuosikymmeninä varsin huomaamattomasti toimineesta prostituutiosta tuli näkyvä osa suomalaista yhteiskuntaa. Prostituutiosta tuli samalla myös kansainvälinen ilmiö, kun rajat ylittävä liikkuva prostituutio yleistyi. Vähitellen jouduttiinkin tunnustamaan, että myös Suomesta oli tullut ihmiskaupan kohde- ja kauttakulkumaa.

Suomalaisetkin viranomaiset joutuvat käytännön toimissaan ottamaan näihin kysymyksiin kantaa esimerkiksi juuri kauttakulkutilanteissa. Tässä teoksessa käsitellään tapahtunutta muutosta, samalla kuitenkin muistutetaan siitä, ettei kyse ole mistään uudesta ja ainutkertaisesta ilmiöstä. Prostituutio ja valkoinen orjakauppa olivat merkittävä oikeuspoliittinen kysymys jo 1800-luvulla. Keskeisenä kysymyksenä on säilynyt, voidaanko ja pitäisikö prostituutioilmiö hävittää kokonaisuudessaan vai tulisiko sittenkin pyrkiä pikemminkin ehkäisemään haittoja ja vahinkoja.

Teoksessa käydään läpi myös aiheeseen liittyvää hovioikeuskäytäntöä. Hovioikeuksien paritusta koskevia ratkaisuja on esitelty varsin laajasti ja ne antavatkin hyvän kuvan siitä, millaisia paritustapauksia suomalaisissa tuomioistuimissa on viime vuosikymmeninä käsitelty. Vastaavaa tapausaineistoa ei ole käyty läpi missään aiemmissa julkaisuissa. Kimpimäen työ on tässä suhteessa tärkeä ja ainutlaatuinen teos. Vaikka kyseessä on oikeustieteellinen teos, on aihepiiri ja käsittelytapa sellainen, että se herättänee kiinnostusta myös yleisemmällä tasolla. Teos voikin toimia pohjana paitsi oikeudelliselle myös yhteiskunnalliselle keskustelulle.