Suomenpystykorva Saarikka syntyy sairaana: sillä on ruokatorven laajentuma. Eräänä kevättalven päivänä kasvattaja päättää lopettaa sairaan pennun, mutta tullessaan pentulaatikolle hän näkee, kuinka valoneliö valaisee Saarikan, joka ainoana on hereillä etsimässä nisää. Se hetki muuttaa kaiken ja Saarikka saa elämän. Pentua hoidetaan, se kasvaa, tervehtyy oireettomaksi, oppii paljon, opettaa paljon ja on lopulta kasvattajan paras koira. Se saa salamasta muistutuksen ja pelkää kaikkea pauketta paitsi oman linnun ampumista.

Kaisa Mäkäräisen kisat ovat sille kauhistus, sillä isäntäkin sekoaa, kun paukkuu. Metsässä Saarikan gps vetää mutkaviivaa ja kertoo paljon; senkin, miten lähellä kuolemaa se käy syksyisellä joella. Ruokatorvivaiva palaa takaisin. Saarikka on vahvasti mukana avioerossa, koska se ei tule toimeen vaimon koiran kanssa. Viimeinen tappelu, verin en käsi ja ero – sitten on taas vain oma lauma. Sekä Saarikan ensimmäinen että viimeinen lintu ovat erikoisia: ensimmäinen jää puuhun, viimeinen on iso valkopyrstöinen metso. Hautapaikan numero on 247, – 24/7, valmis joka hetki, Saarikka.

Kirja ei ole eräkirja vaan metsästyspystykorvan elämäkerta. Kirjassa ei ole kuin kaksi linnun ampumista: ensimmäinen ja viimeinen.

Eero Repo on koulutukseltaan metsänhoitaja ja kasvatti suomenpystykorvia yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Saarikka muutti hänen ajatuksiaan koirista ja koirien jalostuksesta. Elämäntapana on metsät, koirat, musiikki ja kirjat. Repo on aiemmin julkaissut romaanin Trombi (2015).