SULJE VALIKKO

avaa valikko

Satunnainen äänestäjä : äänestämisen psykologia
23,60 €
Miratio
Sivumäärä: 202 sivua
Asu: Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2023 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Kun äänestäjä käy vaalipäivänä kirjoittamassa numeron äänestyslippuun, häntä saattaa vielä vähän mietityttää. Tulikohan valittua oikea ehdokas?

Kirjassa kerrotaan, miten äänestyspäätökset syntyvät ja millaiset psykologiset tekijät niihin vaikuttavat. Jotkut tekijät äänestäjä toki tiedostaa, mutta kiinnostavampia ovat sellaiset päätöksentekoa ohjailevat alitajuiset tekijät, mitä äänestäjä ei huomaa. Äänestäjä saattaa esimerkiksi miettiä, mitä äänestyspäätös kertoo hänestä ihmisenä tai kenen äänestäjäkuntaan hän haluaa kuulua. Äänestyspäätöstä pohtiessaan hän saattaa langeta svengaavan sloganin ansaan, kahviansaan tai ajautua harhapoluille ehdokkaan ulkonäön takia.

Satunnainen äänestäjä -kirjan avulla äänestäjä voi välttää pahimmat ajattelun karikot. Lukija pääsee myös tekemään mielenkiintoisia testejä ja oppii niiden kautta ymmärtämään millaiset seikat hänen omaan päätöksentekoonsa vaikuttavat. Lukija pystyy myös vertailemaan itseään muihin äänestäjiin, sillä kirjassa esitellään monipuolisesti erilaisia tutkimustuloksia suomalaisista äänestäjistä.

Yhteiskuntatieteiden tohtori Hanna Willman-Iivarinen on tutkinut äänestämisen psykologiaa jo 15 vuoden ajan. Hän on aiemmin kirjoittanut kirjan urheilutuomarien päätöksenteosta.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 3-4 arkipäivässä
Satunnainen äänestäjä : äänestämisen psykologiazoom
Näytä kaikki tuotetiedot

Nämä saattavat kiinnostaa sinua!

Valta ja edistys : tuhatvuotinen kamppailumme teknologiasta ja vauraudesta
Valta ja edistys : tuhatvuotinen kamppailumme teknologiasta ja vauraudesta
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
50,50 €
Sananvapaus, rakastettuni
Sananvapaus, rakastettuni
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
25,30 €
Puheenvuoroja palveluohjauksesta
Puheenvuoroja palveluohjauksesta
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
53,60 €
Uusi Amerikka
Uusi Amerikka
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
37,90 €
Kansalaiset, toimikaa! : kansalaistoiminta 2020-luvulla
Kansalaiset, toimikaa! : kansalaistoiminta 2020-luvulla
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
53,80 €
Francon kanssa? : Suomi, Espanja ja kylmä sota
Francon kanssa? : Suomi, Espanja ja kylmä sota
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
29,50 €
Sammetsdiktaturen : motstånd och medlöpare i dagens Ryssland
Sammetsdiktaturen : motstånd och medlöpare i dagens Ryssland
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
22,00 €
Naapurin kissa katsoo pahasti : tositarinoita kiinteistönvälityksestä
Naapurin kissa katsoo pahasti : tositarinoita kiinteistönvälityksestä
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
39,60 €
Pirtusota ja salakuljettajat : Pohjanlahden tuntematon historia
Pirtusota ja salakuljettajat : Pohjanlahden tuntematon historia
Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
42,70 €


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 15 miljoonaa ulkomaista teosta. Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!

Tietosuojaseloste