Oikeustieteen lisensiaatti Juha Joona tutki viisitoista vuotta Lapin maa- ja vesioikeuksia Ruotsin vallan alkuajoista aina 1900-luvulle saakka. Tutkimus herättää uusia kysymyksiä Lapin maanomistuksesta ja -oikeuksista niin kutsutun lapinrajan pohjoispuolella.

Kirja on kaikkein laajin saamelaisten maaoikeuksista koskaan Pohjoismaissa tehty tutkimus. Tutkimusta varten on käyty lävitse noin 21 500 oikeustapausta aina Ruotsin vallan alusta autonomian ajan loppupuolelle.

Tutkimus käsittelee saamelaisten historiallisia maaoikeuksia nykyisen Pohjois-Suomen alueella. Ajallisesti tutkimus alkaa Ruotsin vallan alkupuolelta ja päättyy 1900-luvun alkuvuosikymmenille.
Jotta oikeudelliset kysymykset olisi mahdollista ymmärtää niiden oikeassa kontekstissa, tutkimuksessa on selvitetty myös useita muita kysymyksiä, joilla on oma merkityksensä oikeudellisten kysymysten ymmärtämisessä. Näitä ovat mm. maajaotukseen, hallintoon, elinkeinoihin, uudisasutukseen, väestöryhmien välisiin suhteisiin sekä verotukseen liittyvät kysymykset.
Tutkimuksessa selvitetään, mikä on se alue, jolla saamelaisilla voidaan katsoa olleen erityinen maaoikeudellinen asema. Missä saamelaisille kuuluneen alueen ja toisaalta suomalaisille talonpojille kuuluneen alueen välinen raja eli niin kutsuttu lapinraja sijaitsi. Missä tämä raja sijaitsi 1500-luvulla ja missä se sijaitsi myöhemmin, ja mikä maankäyttöön liittyvä merkitys tällä rajalla katsottiin olevan?

Jo 1900-luvun alussa julkaistuista käräjäpöytäkirjoista tuli esille oikeustapauksia, jotka viittasivat siihen, että saamelaisilla katsottiin olleen käyttämiinsä alueisiin veromiehenoikeus eli oikeus, joka on nykyaikana rinnastettavissa ensisijaisesti maanomistusoikeuteen. Vähemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt se, mihin tämä oikeus perustui, koskiko se kaikkia saamelaisten käyttämiä alueita sekä se, milloin ja mistä syystä tämä oikeus menetti merkityksensä. Näin on kuitenkin täytynyt jossain historian vaiheessa tapahtua, koska nykyään näitä alueita pidetään valtiolle kuuluvina. Nykyään saamelaisilla ei myöskään katsota olevan mitään erityistä oikeutta alueiden käyttöön. Maaoikeutta koskevassa jaksossa kirjassa selvitetään näitä kysymyksiä.
Keitä pidettiin saamelaisille kuuluneiden maa- ja vesioikeuksien subjekteina? Mitkä olivat ne kriteerit, joita tähän liittyen pidettiin keskeisinä? Mikä oli uudistilan perustaneen saamelaisen oikeudellinen asema? Keille oikeuksien katsottiin kuuluvan siinä vaiheessa, kun saamelaisten aluejako menetti merkityksensä uudisasutuksen paineessa? Tutkimuksessa haetaan vastauksia myös näihin kysymyksiin.