SULJE VALIKKO

avaa valikko

Katso minuun pienehen : lapsuusmuistoja 50-luvulta
28,60 €
Perussanoma Oy
Sivumäärä: 230 sivua
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2020 (lisätietoa)
Kieli: Suomi
Kirja kertoo kirjailija Mailis Janatuisen kymmenestä ensimmäisestä elinvuodesta (1949-59). Kuinka moni meistä muistaa, missä kuuli vierasta kieltä ensimmäisen kerran, milloin näki ensimmäisen muovipussinsa ja lentokoneensa? Mailis Janatuinen muistaa.

Yläsavolaisen pikkukylän tapahtumat 1950-luvulla kuuluvat kuin toiselle planeetalle, niin paljon on maailma muuttunut viimeisten 60 vuoden aikana. Kirjan alkaessa Suomi oli kehitysmaa. Sodan päättymisestä ja Janatuisten toisesta evakkotaipaleesta oli kulunut vasta viisi vuotta. 50-luvun alkupuolella radion hankkiminen oli suuri tapaus, ja lapset saivat juoda limsaa vain kerran vuodessa – kun seurakunta tarjosi sitä heille pyhäkoulun kesäjuhlilla.

Kädessäsi oleva kirja kuvaa hersyvästi köyhän lapsiperheen arkea ja juhlaa, sen iloja ja suruja. Mailiksen täyttäessä neljä vuotta hänellä oli jo kolme nuorempaa sisarusta, joiden perään hän joutui katsomaan. Kirjan päättyessä lapsia on viisi.

Katso minuun pienehen on ennen kaikkea kirja opinhaluisesta pienestä tytöstä, joka ei halua mitään sen hartaammin kuin päästä kouluun. Mihin hyvänsä kouluun, vaikka pyhäkouluun!

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 6-9 arkipäivässä
Katso minuun pienehen : lapsuusmuistoja 50-luvultazoom
Näytä kaikki tuotetiedot


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste