SULJE VALIKKO

avaa valikko

Maailmalle! (cd) : aistiseikkailu II ja III
26,50 €
Suomen maaseutumusiikkiyhdistys
Asu: CD-levy
Vuosi: 2018
Kieli: Suomi
Juuri toisen levynsä julkaissut Seikkailuorkesteri syntyi keväällä 2016 yleisön pyynnöstä. Sanna Leena Saarisen varhaiskasvatuksen tarpeisiin luoma Aistiseikkailu-kokonaisuus oli muodostunut suosi-
tuksi. Kirjojen ja niihin liittyvien kuvakorttisarjojen lisäksi tekijältä oli alettu kysellä musiikkivinkkejä tarinoiden taustalle. Jonkin aikaa valmiita kappaleita ehdoteltuaan Saarisella heräsi idea kokonaan uusista, tarkoitusta varten kirjoitetuista lauluista.

Suunnitelma alkoi realisoitua ja mukaan innostui Riikka Rauhala – Saarisen lailla musiikkikasvatukseen erikoistunut varhaiskasvatuksen opettajahänkin. Pian asiat lähtivät toden teolla rullaamaan,
eikä aikaakaan kun Seikkailuorkesteri oli syntynyt ja täysilukuinen. Kokoonpanoon liittyivät viulisti Suvi Karppila, kitaristi Marko Aho ja multi-instrumentalisti Tapsa Kojo. Orkesterin seikkailijoistakaikki myös laulavat.

Turhia aikailematta ryhdyttiin sanoista tekoihin. Loppuvuodesta 2016 ilmestyi debyyttilevy Aistiseikkailu I. Positiivisen ja innostuneen vastaanoton rohkaisemana bändi jatkoi hyväksi havaitulla kaa-
valla. Keväällä 2017 alettiin kakkos- ja kolmososien pohjalta työstää jo seuraavaa pitkäsoittoa.

Maailmalle! - Aistiseikkailu II ja III ilmestyi kuluvan vuoden alussa. Edeltäjänsä lailla se vie kuulijat mukanaan monenlaisiin seikkailuihin. Kuten otsikkokin kertoo, niin tällä kertaa kierrellään verraten runsaasti maailmalla: 22 kappaleen aikana ehditään vierailla kaikilla kuudella mantereella. Samalla tavataan melkoinen liuta uusia tuttavuuksia.

Luovaan ja moniaistiseen toimintaan kannustava Aistiseikkailu tukee lapselle tärkeitä toimintatapoja: leikkiä, liikkumista, taiteellisia kokemuksia, itseilmaisua sekä kiinnostavien asioiden ja ilmiöiden tutkimista. Käyttäjäpalautteen perusteella myös aikuisten on helppo nauttia Seikkailuorkesterin akustispainotteisesta musisoinnista. Instrumentaation pääroolissa vuorottelevat viulu, haitari ja ukulele.

Komppimaailma rakentuu akustisen kitaran, mandoliinin, sähköbasson ja lyömäsoitinten varaan. Kanteleen ja munniharpun kaltaiset harvinaisemmat herkut värittävät sointia.

Seikkailuorkesterin kaikki jäsenet ottavat osaa laulujen kirjoittamiseen. Uudella levyllä peruskokoonpanon lisänä vierailee myös Johanna Mäkeläinen. Hän seikkailee yhden kappaleen verran lau-
luntekijänä, laulajana ja kitaristina.

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Tilaustuote | Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 7-10 arkipäivässä
Maailmalle! (cd) : aistiseikkailu II ja IIIzoom
Näytä kaikki tuotetiedot
Tuotetunnus:
6420114009449
Mukana kampanjoissa:


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste