Suomalaisessa akateemisessa maailmassa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia - kunnes tulee lastensaannin aika. Yliopistojen luostarijuuret tuntuvat velvoittavan tutkijoita edelleen vanhoilla ihanteilla: kutsumuksella, elämän pyhittämisellä, maallisten tarpeiden ylenkatsomisella ja siveyslupauksilla ainakin tietoisen lapsettomuuden muodossa. Eikä äitiyttä lasketa opiksi johtajuudesta tai kriisinhallinnasta.

Tutkijaäitien kirjassa esiin nostamat teemat koskevat monia muitakin työssä käyviä äitejä: taiteilijoita puutteellisen sosiaaliturvan osalta, pienyrittäjiä vaikeasti korvattavissa olevan oman työpanoksen vuoksi, pätkätyöläisiä työttömyyden uhan takia ja johtavissa asemissa olevia naisia lasikatto-ongelmien vuoksi.

Tutkimusmatkoja äitiyteen on persoonallinen, moniääninen ja monitieteinen puheenvuoro äitiyden ja tutkijanuran tai minkä tahansa työn yhdistämisestä. Kirjoittajien kokemukset ulottuvat 1950-luvulta nykyaikaan, Amerikasta Kaukoitään ja Afrikasta Lappiin, kielitieteistä fysiikkaan ja terveystieteistä musiikkiin. Tarinat ovat erilaisia: muutama on hylännyt tutkimustyön kokonaan, osa on kokenut syrjintää, jotkut ovat nousseet oman alansa huipulle ja moni on kokenut kehittynensä äitiyden myötä myös tutkijana. Kirjoittajat todistavat, että on mahdollista olla riittävän hyvä sekä vaativassa työssä että äitinä.