Arpisen elämän veriset yskökset on pitkän linjan musiikki- ja kulttuuritoimittajana tunnetuksi tulleen Nalle Östermanin (s. 1973 Helsinki) ensimmäinen runokokoelma.
Nämä runot ovat pääosin syntyneet jo kesän 2018 ja kevään 2019 välisenä aikana, jolloin Österman yritti toipua pitkän parisuhteen päättymisen aiheuttamasta järkytyksestä, työtilaisuuksien ehtymisestä ennen niiden lopullista ehtymistä sekä kymmeniä vuosia kestäneen tuurijuoppouden aiheuttamista mielen aaltoliikkeistä ja myrskyistä.
Arpisen elämän veriset yskökset ei ole mikään kaunis teos sinänsä, vaan se kuvastaa jo keski-ikään ehtineen aikamiehen rosoista, huuruista ja pimeää mielenmaisemaa ja mielenliikkeitä silloin, kun takana on jo vuosien loistava tulevaisuus ja ympärillä vain erilaisia ihmisraunioita, raatoja ja kalmoja.
Kuitenkin tämän runokokoelman pohjavireessä elää mukana rakkaus, kaikkialle ehtivä ja kaiken läpitunkeva rakkaus sekä myös jätetyksi jääneen ihmisen suru ja elämäntuska, kun hän yhtäkkiä huomaa koko elämänsä valuneen meren syvimpiin pohjamutiin.
– Kuka nämä runot on kirjoittanut, sähähti teoksen henkisenä muusana vaikuttanut nuori helsinkiläisnainen, kun Österman oli jälleen kerran onnistunut katkaisemaan parin kuukauden nenänvalkaisukuurin Berliinissä – missä kokoelman ensimmäiset runot on kirjoitettu – ja löytäen itsensä jo seuraavana iltapäivänä juhlimasta juhannusta Tampereelta umpihumalassa.
Tuon kysymyksen tuottamasta vastauksesta ja siitä syntyneestä tunnereaktiosta Österman tajusi, että siinä hänen edessään Näsiselän järvessä seisoi ilkosillaan hänen pelastava enkeli, nymfi ja muusa, jolle hänen oli vuodatettava paha olonsa, sydänverensä sekä tunnustettava kurja ja hurja syntisyytensä ennen mahdollista ennenaikaista poismenoaan, jotta hän ehtisi vielä saada sielullensa rauhan.
Sitten koitti arki ja nämä runot unohtuivat pöytälaatikkoon pariksi vuodeksi, mistä Österman kaivoi ne esiin syksyn 2021 synkimpinä aikoina huomaten, etteivät ne olleet menettäneet tenhoaan parissa vuodessa, pikemminkin päinvastoin. On esimerkiksi harvinaisen hämmästyttävää, miten tarkkanäköisesti ja osuvasti Österman onnistuu tahtomattaan kuvailemaan Venäjän nykyisen presidentin henkistä mielenmaisemaa teoksen avausrunossa Yksinäisyys.
