Korkeiden talojen satelliittilautaset
radioaaltojen puhkoma pakkanen.
Mihin aikaan sytytät ikkunan silmäksi
etsiikö se minua, ulos jääneitä roskia.

Kari Armisen Ikkuna kuvaa välinpitämätöntä maailmaa, jota määrittävät julmuus ja heikkous, rappio ja sairaus. Keskeistä on kaiken hidas häviö ja katoaminen, unohdus ja kuolema riisuttuina kaikesta ylevästä. Tästä lohduttomasta maisemasta runot etsivät kauneutta, sieppaavat harmaan valon sirpaleita.