SULJE VALIKKO

avaa valikko

Palkansaajien tutkimuslaitos | Booky.fi

Pekka Korpinen: Metropolien rakentaja - Raportteja 1
34,40 €
Pekka Korpisen 60-vuotisjuhlajulkaisu.
Pekka Korpinen täyttää 60 vuotta tänään, 8.10.2004. Hänen pitkä uransa ekonomistina ja talouspoliittisena vaikuttajana, kaupunkisuunnittelijana ja taiteen ystävänä on vertaansa vailla. Hänen ajatustensa ja kätensä jälki on jäänyt moniin asioihin ja paikkoihin. Pekka on ekonomistina ja kaupunkisuunnittelijana maalannut suurella siveltimellä ja rakentanut metropoleja. Hänen visionsa ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet. Pekka Korpinen on tehnyt tähän mennessä pisimmän päivätyönsä Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen johtajana ja talouden syklien tutkimuksen edelläkävijänä. Nykyisessä tehtävässään kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana hän on jättänyt puumerkkinsä suomalaisen metropolin rakentamiseen. Vapaa-aikanaan Pekka on palannut yhä uudestaan tutkimaan ikuisen Rooman taideaarteita. Tähän teokseen on koottu Pekka Korpisen työtovereiden, kollegojen ja ystävien kirjoituksia. Jotkut kirjoituksista liittyvät suoraan Pekan persoonaan, toiset taas hänelle läheisiin aiheisiin. Kiitämme lämpimästi kaikkia kirjoittajia. Pekka Korpisen henkilökuvat ovat kirjan toimittajien käsialaa ja niissä korostuu pitkäaikaisten työtovereiden henkilökohtaiset muistot ja tunnelmat päivänsankarista. Henkilökuvia varten olemme haastatelleet Pekan puolisoa Vuokko Korpista, mistä hänelle suuret kiitokset. Lopussa on tabula gratulatoria niistä henkilöistä, jotka ovat tukeneet tämän teoksen tekemistä ja kirjoittajien kanssa halunneet onnitella Pekka Korpista. Tällä teoksella onnittelemme sydämellisesti Pekka Korpista hänen 60-vuotissyntymäpäivänään! Helsingissä 8.10.2004 Tuovi Allén, Jukka Pekkarinen

Pekka Korpinen: Metropolien rakentaja - Raportteja 1
Näytä kaikki tuotetiedot
ISBN:
9789525071986


Toimitusehdot


Asiakaspalvelu


YHTEYSTIEDOT


SEURAA MEITÄ

Booky.fi | Kotimainen kirjakauppasi netissä

Löydä seuraava lukuelämyksesi meiltä. Valikoimassamme ovat kaikki kotimaiset kirjat sekä noin 25 miljoonaa ulkomaista teosta.
Toimitamme tilaukset maailmanlaajuisesti!



Tietosuojaseloste