Kansainvälisesti katsottuna Suomi on tasaisen tulonjaon maa, jossa myös köyhyys on vähäistä. Tuloerot alkoivat kasvaa Suomessakin 1990-luvun puolivälin jälkeen. Samalla tulonjaon muutokset alkoivat näkyä myös suhteellisen köyhyysasteen kohoamisena. Köyhyys on kiistatta suurempaa työttömien, erityisesti pitkäaikaistyöttömien, ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevien keskuudessa kuin työtätekevillä. Mutta tuloköyhyyden lisääntyminen on koskettanut jossakin määrin myös työtätekeviä. Työtätekevät köyhät on erikoislaatuinen ryhmä siinä mielessä, että vaikka kotitalouden kontakti työelämään on säilynyt, se pysyy köyhyysrajan alapuolella. Työtätekevistä köyhistä ja tämän ryhmän köyhyyden dynamiikasta on vielä varsin vähän tutkimustietoa Suomessa. Siksi on olemassa tarve selvittää, keitä työtätekevät köyhät Suomessa ovat, miten heidän köyhyytensä on kehittynyt yli ajan ja mitkä tekijät vaikuttavat tämän ryhmän köyhyyden dynamiikan taustalla. Työtätekevien köyhyyttä ja sen dynamiikkaa tarkastellaan käyttämällä tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston pohjalle luotua ns. Työvoimapoliittisten ohjelmien vaikuttavuusaineistoa, joka pitää sisällään useasta eri rekisteristä kootut tiedot 350 000 hengestä vuosilta 1987-2000. Tutkimusjakso on rajattu vuosiin 1993-2000, koska aiempien vuosien tiedot otoshenkilön ja puolison eri tuloista ovat puutteelliset. Tutkimus luo ensin yleiskuvaa siitä, ketkä ovat köyhiä ja työtätekeviä köyhiä Suomessa, miten köyhyysriskit vaihtelevat eri väestöryhmissä, minkälaisia ovat vuotuiset virrat köyhyyteen ja pois köyhyydestä sekä ketkä köyhistä ovat pitkäaikaisköyhiä. Sen jälkeen tutkimus siirtyy analysoimaan tilastollisten mallien avulla työtätekevien köyhyydestä poistumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Erityishuomio kohdistetaan aktivointitoimien vaikutukseen köyhyydestä poistumiseen ja työssäkäyntiin. Köyhyyden dynamiikan ja siihen vaikuttavien tekijöiden tutkiminen on tärkeää politiikkasuosituksia ajatellen, koska pitkittyneen tuloköyhyyden haitalliset seuraukset yksilön kannalta ovat aivan eri luokkaa kuin jos köyhyys on vain väliaikainen vaihe ihmisen elämässä. Tutkimuksessa katsotaan myös henkilön tulojen ja tulorakenteen muutosta köyhyydestä poistumisen jälkeen. Tutkimuksesta käy ilmi, että työtätekevien köyhien joukko on varsin heterogeeninen. Työtätekevien köyhyyden ja köyhyysriskien taustalla on useita toisiinsa yhteydessä olevia tekijöitä kuten yksilökohtaiset, kotitalouskohtaiset ja kollektiiviset tekijät. Yksilökohtaisista tekijöistä mm. iällä ja koulutustasolla on merkitystä. Työtätekevien suurin köyhyysriski paikantuu iän mukaan nuoriin ja koulutustason mukaan keskiasteen koulutuksen saaneisiin (taustalla on keskiasteen koulutuksen suorittaneiden korkeampi työvoimaan osallistuminen kuin perusasteen koulutuksen suorittaneilla). Suurin köyhyysriski ei kuitenkaan aina tarkoita sitä, että suurimman köyhyysriskin omaavan ryhmän osuus työtätekevistä köyhistä olisi suurin. Iän mukaan katsottuna 35-54-vuotiaat muodostavat suurimman työtätekevien köyhien ryhmän. Tässä ikäryhmässä on myös eniten työtätekeviä pitkäaikaisköyhiä. Tulosten mukaan kotitalouskohtaiset tekijät kuten kotitalouden koko, lasten lukumäärä, kotitalouden työssäkäyvien jäsenten määrä, työnteon intensiteetti ja kotitalouden tulot ovat erittäin tärkeitä tekijöitä myös työssäkäyvien köyhyyden kannalta. Useampi työllinen kotitaloudessa suojaa paremmin köyhyydeltä ja köyhyysriski nousee huomattavasti yhden ansaitsijan kotitalouksissa varsinkin, jos perheessä on lapsia. Köyhyysriski on eittämättä yhteydessä myös työnteon intensiteettiin eli tehtyjen työkuukausien määrään, mutta ongelmana näyttäisi olevan se, ettei hyväkään työssäkäynti suojaa kaikkia työtätekeviä köyhyydeltä. Työmarkkinatekijöistä työsuhteiden laatuun liittyvät tekijät kuten työsuhteen epätyypillisyys (osa-aikaisuus, työsuhteiden lyhyys) ja matalapalkkaisuus lisäävät tulosten mukaan työtätekevien köyhyysriskiä. Epätyypillisten työsuhteiden kasvava merkitys suomalaisilla työmarkkinoilla on voinut osaltaan olla vaikuttamassa siihen, että työtätekevien köyhyys hieman lisääntyi 1990-luvun loppua kohden. Suomessa, jossa naiset tekevät miehiä enemmän epätyypillisiä työsuhteita, naisten köyhyysriski on päinvastoin kuin useimmissa muissa EU-maissa miehiä suurempi. Lyhyellä aikavälillä tällaisten työsuhteiden tekeminen ei siis välttämättä aina kohenna toimeentuloa riittävästi köyhyysrajan yläpuolelle pääsemiseksi. Köyhyydestä poistumiseen vaikuttavat samanaikaisesti useat tekijät, joiden vaikutusta pelkällä kuvailevalla analyysilla ei voida selittää. Eri tekijöiden samanaikaista vaikutusta köyhyydestä poistumiseen ehdollisena sille, että viitehenkilö köyhyydestä poistuessaan on työllisenä avoimilla työmarkkinoilla, tutkittiin probit-mallin avulla. Suomessa työllisyyttä ja työnteon lisäämistä on korostettu tehokkaimpana köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena toimenpiteenä. Siksi mallissa tutkittiin myös aktivointitoimien kuten työvoimapoliittisten toimenpiteiden ja työttömyysturvan työssäoloehdon pidentämisen vaikutuksia köyhyydestä poistumiseen ja työtätekevien köyhien taloudelliseen asemaan. Aineiston pituus mahdollisti tarkastelujen tekemisen suhdannetilanteiltaan hyvin erilaisina ajankohtina. Tulosten mukaan nuoruus, korkea-asteen koulutus ja puolison olemassaolo auttavat pois köyhyydestä. Heikko koulutus ja ikääntyneisyys vaikeuttavat köyhyydestä poistumista. Mitä suurempi perhe on, sitä vaikeampaa on päästä pois köyhyydestä. Työssäkäyntialueen työttömyysaste ja köyhyysvajeen suuruus odotetusti vaikeuttavat köyhyydestä poistumista. Aktivointitoimista työvoimakoulutus vaikutti positiivisesti köyhyydestä poistumiseen suhdannetilanteiltaan hyvin erilaisina vuosina sekä lisäsi tehtyjen työkuukausien määrää. Vaikutusta tehtyihin työkuukausiin tutkittiin tobit-mallin avulla. Tukityöllistämisellä sen sijaan ei ollut yhtä suotuisia vaikutuksia, kun kriteerinä oli työkuukausien lisääntyminen avoimilla työmarkkinoilla. Tulos ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö toimenpiteillä olisi voinut olla myönteisiä vaikutuksia niihin osallistuneiden hyvinvointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Tuloksia arvioitaessa täytyy myös ottaa huomioon, että työvoimapolitiikan sisältö ja kohderyhmä ovat vaihdelleet yli ajan. Työttömyysturvan työssäoloehdon pidennys lisäsi työntekoa ja todennäköisyyttä poistua köyhyydestä niiden kohdalla, jotka täyttivät vanhan työssäoloehdon, mutta eivät uutta. Kannustinvaikutuksia arvioitaessa täytyy ottaa huomioon myös makrotaloudellinen tilanne. Työssäoloehdon pidennys ja sen jälkeiset 1990-luvun lopun vuodet olivat Suomessa hyvän talouskasvun ja lisääntyvän työvoiman kysynnän aikaa. Hyvä työmarkkinatilanne 1990-luvun lopulla on edesauttanut mahdollisuuksia lisätä työkuukausia samaan aikaan, kun työssäoloehtoa on kiristetty. Tulosten mukaan työssäkäyvällä köyhällä täytyy olla jo melko vankka työhistoria poistuakseen köyhyydestä. Tämä viittaisi siihen, että lyhytaikaiset pätkätyöt eivät välttämättä aina riitä tähän ja siinä mielessä ne voivat muodostua ongelmaksi myös sosiaaliturvan kannalta. Oleellista tällaisia työsuhteita tekevien kannalta onkin, missä määrin nämä työsuhteet toimivat ponnahduslautana paremman toimeentulon tai varmemman leivän tuovaan työhön niille, jotka vaihtoehtojen puuttumisen vuoksi näitä työsuhteita tekevät (Kauhanen, 2002; Kauhanen, 2003). Työvoiman kysyntätilanteen merkitystä korostavat myös saadut tulokset alueellisista eroista köyhyydestä poistumistodennäköisyyksissä. Niiden mukaan talouskasvun epätasainen kehitys vaikuttaa työtätekevien köyhien mahdollisuuksiin poistua köyhyydestä työntekoa lisäämällä. Tämä näkyy eri alueiden poistumistodennäköisyyksien eroissa. Arvioitaessa politiikkamuutoksen kuten työssäoloehdon kiristämisen vaikutusta työvoiman tarjontaan tulisikin huomioida myös työvoimankysynnän asettamat rajoitteet tarjonnan lisäykselle. Työvoiman tarjonnan kasvamista tavoittelevaa kannustavuutta lisättäessä on tärkeää, että myös työvoiman kysyntäpuoli on kunnossa. Käytettävissä olevien tulojen muutos köyhyydestä poistuttaessa vaihtelee paljon. Köyhyysrajan yläpuolelle pääsemiseen tarvitaan eri suuruinen tulojen lisäys, joka riippuu köyhyysvajeen suuruudesta. Tulosten mukaan samalla tapahtuu muutoksia myös kotitalouden bruttotulojen rakenteessa. Merkittävimpiä muutoksia olivat palkkatulojen osuuden kasvaminen bruttotuloista ja tulonsiirtojen osuuden aleneminen