Talvisodassa minä tappelin siinä missä muutkin, omasta mielestäni jopa paremmin kuin monet muut. Tappelin Taipaleenjoella itseni sotamiehestä alikersantiksi. Tappelin sataviisi kunnianpäivää alusta loppuun etulinjassa. Minulla oli hyvä onni, sillä selvisin hengissä ja ilman naarmuakaan. Mutta sen verran nuo veriset päivät jäivät uniini, että kun sain huhtikuussa 1940 sotilaspassin kouraani ja luovutin konepistoolini sekä muut armeijan kamppeet päätin sodan saavan olla ensimmäisen ja viimeisen kohdallani. Jos maailmanpalo, joka Suomen ja Neuvostoliiton solmimasta rauhasta huolimatta näyttäisi olevan syttymässä saisi minun puolestani roiuhuta ilman minua. Minä painuisin maan alle...

Näillä sanoilla alkaa Veli-Matti Hyttisen uusin romaani, joka kertoo toisenlaisen tarinan sodasta.