Olli ei ole löytänyt paikkaa elämässä. Hän on etsinyt sitä epätoivoisesti betonikanjoneista, mutta herää aamuun kasvot verillä ja pakenee jokaista syliä, joka hänelle avautuu. Painajaiset eivät jätä häntä rauhaan. Hän tajuaa, ettei tunne tässä maailmassa ketään. Kaikkein vähiten itsensä. Hän jättää taakseen kaiken ja lähtee etsimään lapsuudenystäväänsä Mikkoa, joka on kadonnut Lapin erämaihin. Lapsina pojat olivat parhaita ystäviä, veriveljet. He olivat Geronimo ja Juh, julmat apassisoturit. Molemmat kasvoivat väkivaltaisessa perheessä. Turvaa he hakivat toisistaan, metsästä ja mielikuvituksesta. Olli vaeltaa yli soisten lakeuksien ja läpi kitukasvuisten metsien etsimässä ystäväänsä. Oppaakseen hän saa yksisilmäisen koiran.

Armoton taivas on komea ja sydämeenkäyvä romaani. Kari Kovalainen on kirjoittanut modernin erätarinan, jossa voimakas luontokokemus nousee metaforiselle tasolle. Se hakee viimeistä aitouden ja
merkityksellisyyden kokemusta julmasta ja kaoottisesta maailmasta.
Muta porisi saappaissa ja tuoksui märänneille suokasveille. Kiskoin sieraimien kautta menneitä vuosituhansia. Jalkojeni alle oli ehkä maatunut jättiläishirviä, luolakarhuja ja mammutteja. Takkutukkaisia keihäsmiehiä joiden veri kohisi yhä suonissani. Tunsin villin voiman.