Janiika katselee kuvaa, jossa hän istuu tyttöpuolisten lastenlapsiensa ympäröimänä. Sylissä nököttävät kaksi senhetkistä pienintä, Kerttu ja Inkeri. Kuvasta puuttuu Olgan nuorin, Anneli. Oliko edes vielä syntynyt kuvanottohetkellä? Arvi ja Lauri vaimoineen ovat vielä niin nuoria, että heille voi syntyä lisääkin lapsia.



Tyttöjä on viisitoista, isoja ja pieniä, mummun kyljessä kaikki tiukasti kiinni. Paksujuurinen kanto, jonka juurista lähtee uusia vesoja. Janiika kuvittelee mielessään, millaisia naisia näistä tytöistä kasvaa aikanaan. Perivätkö hitustakaan äitikannosta. Mitä ominaisuuksia hän haluaisi siirtyvän ja mitä ei missään nimessä soisi periytyvän?



Jos opettelisivat sitkeyttä, se kai olisi parasta siirrettävää ominaisuutta. Mutta mykkäkoulua ei tarvitsisi kenenkään periä. Näillä ääneen sanotuilla sanoilla Janiika siunaa tyttösiään ja asettaa kuvan hellin käsin takaisin arkkuun.



Kirsti Mäenpää, Arvin tytär, on kirjoittanut historiallisen romaanin mummostaan Janiika Vilkunasta (o.s. Maliniemi), joka historian kirjoituksessa on jäänyt miehensä, herastuomari Heikki Vilkunan varjoon, mutta joka ansaitsee oman dokumentin.