Peruskysymys on, kuinka, milloin ja miksi muisti, joka kuuluu luovimpiin ja uudistavimpiin henkisiin ominaisuuksiimme, muuttuu kivettyneeksi ja harhaiseksi myytiksi, dogmiksi ja ideologiaksi (joka tässä yhteydessä tarkoittaa sellaista ongelmallista käsitettä kuin erheellinen tietoisuus). Uskonnot tarjoavat tästä lukuisia arveluttavia esimerkkejä. Miten esimerkiksi se lumo ja kauhu, äärimmäisen elävä ja voimallinen tuntemus, jonka Mooses koki nähdessään palavan pensaan ja aistiessaan Jumalan läsnäolon, vaihtuu oikeaoppisten dogmien litaniaksi? Moderni historiankirjoitus on jostakin syystä sivuuttanut hugenottisotien raivoisan fundamentalismin aivan liian vähällä – joudumme lukemaan Montaignea saadaksemme syvällisemmän kuvan tuosta tragediasta. Vaikka Ignatius Loyola ei ollut mikään kajahtanut tolvana, vaan herkkä ja älykäs ihminen, hän jätti perinnökseen inkvisition ja Tridentin kirkolliskokouksen teräksenlujan, taantumuksellisen ja julman sanoman: uskonpuhdistajat on kukistettava väkivalloin.

Politiikan kentällä sopii myös kysyä, miten vuoden 1789 herooinen iskulause ”vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” muuttuu yhteishyvän valiokunnaksi, direktorioksi, aateliston ja sen liittolaisten teurastukseksi, ja jumalalliseksi korotetun ehdottoman totuuden palvonnaksi, joka sitten jatkuu niin Stalinin Gulagissa kuin Hitlerin kuolemanleireillä. Entä miten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen ihmisoikeudet vaihtuvat runsaassa kahdessa vuosisadassa salaisiksi vankiloiksi ja kidutuskammioiksi?