Laurenin perhe kuuluu ylempään keskiluokkaan. Ulkoisesti elämä on mallillaan, mutta Laurenin nuorta elämää varjostaa suru kadonneesta nuoruudenrakkaudesta. Kukaan ei voi aavistaa, mitä julma kohtalo on Laurenin tielle kasannut. Onnestaan hän joutuu kerta toisensa jälkeen maksamaan kovan hinnan.
Mikään ei ole pysyvää on romaani toivosta, rakkaudesta, surusta ja suurista menetyksistä.

Pariisi ja Ranska painivat suurten myllerrysten kourissa. Terroristit kylvävät tuhoa ja kuolemaa, pakolaiset ja elämisen epävarmuus herättävät ihmisissä voimakkaita tunteita.

Tässä yllätyksellisessä rakkausromaanissa menneisyyden tapahtumilla on sanoinkuvaamattoman suuri vaikutus Laurenin elämään. Kirjassa on sekä viihdetrillerin että psykologisen trillerin ainekset.

Pirkko Koskenkylä on kutonut tällä kertaa yllättävän rakkausromaanin.

Pirkko Koskenkylä (s. 1945) on entinen televisiotoimittaja, joka Suomesta lähdettyään on jo lähes 30 vuotta asunut Etelä-Ranskassa. Tästä ajasta seitsemän vuotta hän vietti miehensä kanssa maailman merillä. Kokemuksistaan hän on kirjoittanut kolme merimatkakirjaa.
Maihin palattuaan hän jatkoi kirjoittamista ja aloitti myös maalaamisen. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää matkakirjojen ja elämäkertojen lisäksi historiallisen Pohjantuuli-romaanitrilogian, josta viime kesänä ilmestyi 7-osainen äänikirjasarja. Sarja imaisee lukijansa/kuuntelijansa mukaan ruohonjuuritasolla Suomen kohtalon vuosiin 1850-1948. Sarja on myös osa osalta voimakasta suomalaista naishistoriaa.
Tämä kymmenes kirja MIKÄÄN EI OLE PYSYVÄÄ vie lukijansa romanttiseen Pariisiin ja Provencen pikkukyliin. Pääteemana romaanissa on rakkaus ja elämän yllätyksellisyys ranskalaisin maustein.


Katkelmia romaanista:

"Maisemat muuttuivat yhä jylhemmiksi. Aaltoilevat alppijonot harmaan ja punertavan eri sävyissä erottuivat kaukaisuuteen asti. Normaalilla sunnuntaiajelulla sellaista oli ilo ihailla. Nyt Charlesin mieltä poltti vain yksi ajatus. Tuolla jossakin kaukana edessä yksi mielipuoli ajoi autoa yhtä lujaa kuin hänkin. Hänen pieni, suloinen Zaransa oli hengenvaarassa. Hulluuksissaan nainen aikoi todennäköisesti heittää tytön syvään kanjoniin. Se merkitsisi lapsen varmaa hengenmenoa. Miksi nainen muuten olisi valinnut tämän reitin?"

--

"Oli myöhäinen ilta Laurenin lähtiessä kotiin. Päästyään autolleen hän ei ajanut suoraan kotiin, vaan jatkoi Boulevard Hausmannia pitkin Riemukaarelle, kääntyi sieltä Champs-Élysées´lle. Hän ajoi hiljakseen, koska liikenne ei pakottanut häntä sen rytmiin. Hän nautti joka solullaan maailman kauneimman kadun näkymistä autoradion musiikkikanavan soittaessa hänen mielialaansa sopivaa jazzahtavaa musiikkia. Musta asfaltti kiilteli kevyen sateen johdosta, ja kauniit valaistut rakennukset ja muistomerkit loistivat majakkojen lailla pimeässä yössä. Laurenista tuntui kuin hän olisi vieraalla planeetalla, mutta kuitenkin omassa tutussa ja rakkaassa kotikaupungissaan. Pariisi on aina Pariisi, oli yö tai päivä, satoi tai paistoi."