”Tulen loppuelämäni joka toinen viikko kaipaamaan lapsiani. Anders on vienyt minulta puolet heidän lapsuudestaan, enkä voi asialle yhtään mitään.

Kuvittelin, että välillämme oli jotakin erityistä, jotakin paljon voimakkaampaa kuin kellään muulla. Niillä jotka luovuttivat, niillä joiden rakkaus sammui, niillä joihin iski viidenkympin kriisi ja jotka vaihtoivat nuorempaan. Tietenkin mekin riitelimme ja olimme eri mieltä lukemattomista asioista. Mutta ei kai kukaan oleta, että rakastavaiset istuvat vierekkäin samanlaiset vaatteet päällä lukemassa saman kirjan samaa lukua.”

Petra ja Anders ovat olleet yhdessä 15 vuotta, heillä on kaksi pientä poikaa. Sitten, eräänä pääsiäisenä Petra huomaa kesämökillä sängyn vieressä kynttilänjalan. Miksi Anders on polttanut kynttilää yöpyessään yksin mökillä? Eikö hän olekaan ollut yksin?

Olin niin varma meistä kertoo jätetyn osapuolen tarinan. Petra haluaa jatkaa liittoa, hän uskoo, että vaikeuksista selvitään ja että vaikea aika pian päättyy. Mutta kun tilanne ei sitkeästä yrittämisestä ja vimmaisista toiveista huolimatta ratkea, Petra pakenee Ruotsin Lappiin autiotupavahdiksi ja alkaa kirjoittaa kirjaa erostaan. Hän vuodattaa koneelleen kaiken, kaunistelematta ja itseään säästämättä.

Surullisesta aiheesta huolimatta Martina Haagin ääni on topakka ja lämmin. Kaikesta selvitään - edes vartti kerrallaan. Menetettyä ei saa takaisin, mutta siitä voi aina kirjoittaa mainion romaanin.