Neljäkymmentäseitsemänvuotias Lea Sarvenmaa valitaan Vuoden johtajaksi. Hänen työuransa vakuuttaa: yli kaksikymmentä vuotta liike-elämässä, reilut kuusitoista vuotta esimiestehtävissä, viimeiset kymmenen vuotta johtoryhmän jäsenenä. Osaamistaan ja aikaansa hän on auliisti jakanut myös toimimalla mentorina ja esikuvana nuoremmille naisille. Mutta Ylen ajankohtaistoimituksen haastattelussa Lea epäonnistuu pahasti. Samana päivänä hän on saanut kuulla sairastumisestaan, eikä jaksa kohdata toimittajan aggressiivisuutta. Muutamassa viikossa Lean elämä myllertyy lopullisesti, kun hän painostettuna irtisanoutuu työstään. Uudessa tilanteessa hänen tunteensa aaltoilevat masennuksesta optimismiin, tulevaisuudenuskosta tarpeettomuudentunteeseen. Kunpa olisi joku jonka kanssa hän voisi jakaa kaiken. Mutta Lea on luopunut toivosta. Hän ei välitä vanhentaako harmaa häntä, hän on päästänyt irti nuoruudesta ja seksikkyydestä, tarpeesta miellyttää miestä. Lapsettomuutensa hän on hyväksynyt; on silti eri asia tajuta mahdollisuus peruuttamattomasti menetetyksi. Menneisyyden valinnat nousevat pintaan, hyvässä ja pahassa. Haamut heräävät. Hän voisi kirjoittaa kirjan johtajuudesta, mutta kelpaako hän opettamaan muita? Ennen kuin Lea voi siirtyä eteenpäin, hänen on tasattava tilit menneisyytensä kanssa ja löydettävä tie anteeksiantoon. Hahmotellessaan Pariisissa kirjaansa hän tajuaa miten monessa asiassa on ollut väärässä. Myös kuvitellessaan, ettei rakkaudella olisi enää mitään hänen varalleen.