Klassikkoja, unohdettuja, outouksia
29,90 €
Kustantaja:
Sivumäärä:
308 sivua
Asu:
Pehmeäkantinen kirja
Julkaisuvuosi:
Kulttuurin monitoimija Juri Nummelin on koonnut elokuva-arvosteluistaan ja muista elokuvakirjoituksistaan paketin, joka on sekä kenen tahansa harrastajan käsikirja että tekijänsä tilitys ja rakkauslaulu lajille.

Käsiteltyjen elokuvien kirjo ulottuu film noir -klassikoista ja animaation historiasta Hollywoodin 1990-luvun kautta Euroopan, Australian ja Japanin elokuvaan, Suomi-filmiä unohtamatta. Mukana on myös kirja-arvosteluja, ja teoksen päättää kolme elokuvakerholiikettä tarkastelevaa esseetä.

Juri Nummelin jullkaisi ensimmäisen elokuva-arvostelunsa 14-vuotiaana -- elokuvasta, joka oli kielletty alle 18-vuotiailta. Sittemmin hän on käsitellyt elokuvaa niin pienlehdissä, kerhomonisteissa ja -esitelmissä kuin valtajulkaisuissakin. Teoksessa on myös aikaisemmin julkaisemattomia tekstejä.
Juri Nummelin on turkulainen kirjallisuudentutkija ja tietokirjailija. ntamo on aiemmin julkaissut hänen toimittamansa valikoimat suomalaisia pulp-novelleja (Kuutamohulluus, 2015), uutta brittiläistä ja amerikkalaista rikoskirjallisuutta (Kaikki valehtelevat, 2014) sekä suomenkielistä seikkailurunoutta (Titaanien laulu, 2014).

Tuotetta lisätty
ostoskoriin kpl
Siirry koriin
LISÄÄ OSTOSKORIIN
Arvioimme, että tuote lähetetään meiltä noin 6-9 arkipäivässä
Klassikkoja, unohdettuja, outouksiazoom
Näytä kaikki tuotetiedot
SISÄÄNKIRJAUTUMINEN
Sisäänkirjautuminen
Rekisteröityminen


OMA TILI
Omat tiedot
Omat tilaukset
Omat laskut
ASIAKASPALVELU
Asiakaspalvelu
Yhteystiedot
Toimitusehdot
Tietosuojaseloste